Basel ja PSV iskevät yhteen toisessa osaottelussa

Basel ja PSV iskevät yhteen toisessa osaottelussa Mestarien liigan karsinnoissa. Sveitsissä St. Jakob-Parkilla ratkotaan tämän otteluparin jatkoonmenijä. Molemmilla on rutkasti kokemusta Mestarien liigasta, mutta ennakkoon todella tasainen ottelupari voi ratketa pieniin tekijöihin – kuten ensimmäisessä osassa nähtiin.

Ensimmäinen ottelu ratkesi dramaattisesti vasta ihan viimeisillä hetkillä. Basel oli 1-2 johdossa aina 89 minuutille saakka, kunnes Eindhovenin oma kasvatti Sam Lammers toi ottelun tasoihin. Hollantilaiset voittivat lopulta ottelun 3-2 Donyell Malenin lisäaikamaalilla.

Kertoimet ovat kääntyneet PSV Eindhovenin eduksi ja onhan vierasjoukkue materiaaliltaan Baselia aavistuksen vahvempi porukka. Kuitenkin edellinen kohtaaminen näytti sen, että sveitsiläiset pystyvät pistämään kampoihin lujaa. Nyt kotietu voi kääntää voimasuhteita Marcel Kollerin luotsaaman Baselin eduksi enemmän, mitä kertoimet tuovat ilmi.

Ensimmäisessä osassa nähtiin viisi maalia ja tästä parista povattiinkin lähtökohtaisesti maalirikasta. Allekirjoittaneen ennakko-odotuksissa tänään jatkuu sama meininki ja kotijoukkueelta odotetaan vähintään kahta osumaa. Kahden vierasmaalin tuomaa etua ei pidä unohtaa näissä otteluissa. Tiedossa on varmasti viihdyttävä ja tasainen taistelu.

Pelivalinta: Basel yli 1.5 maalia (1.97 @Coolbet)

LYÖ VETOA!

Lue myös: Lassi Lappalainen valittiin heti MLS:n viikon pelaajaksi! – Myös toinen suomalaispelaaja sai kunniaa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän