Arsenal jahtaa Serie A:ssa loistanutta superlupausta: ”Hänen perässä on myös muita huippuseuroja”

frank-kessieEnglannin Valioliigan kärkisijoista taisteleva Arsenal on kiinnostunut hankkimaan riveihinsä norsunluurannikkolaiskeskikenttäpelaaja Franck Kessién, joka pelaa tällä hetkellä Serie A:n Atalantassa.

19-vuotias Kessié on tehnyt tällä kaudella neljä maalia viidessä ottelussa ja häntä on ehditty verrata jo Norsunluurannikon maajoukkuelegendaan Yaya Toureen. Italialaismedian saamien tietojen mukaan Kessién perässä on myös muita huippuseuroja muun muassa Chelsean ja Juventuksen ohella.

Arsenal lähetti viime keskiviikkona pelaajatarkkailijansa Atalantan edelliseen otteluun Palermoa vastaan.

– He (Arsenal) olivat Italiassa tarkkailemassa häntä, Kessién pelaaja-agentti kertoi Goal.comille.

– Arsenal on hyvä joukkue. Kessién perässä on myös muita huippuseuroja, joten Arsenal ei ole ainoa mahdollisuus.

Kessié itse on kertonut, että hänen unelmansa on edustaa jonain päivänä Manchester Unitedia. Kessié debytoi Norsunluurannikon A-maajoukkueessa vasta 17-vuotiaana. Kessié on nuorin pelaaja (syntynyt 19. joulukuuta 1996) Euroopan TOP5-sarjoissa, joka on tehnyt vähintään neljä maalia tällä kaudella.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän