Video: Vale-erotuomari jakelee keltaisia kortteja autoilijoille Toronton keskustassa

Kanada eteni hienosti 16 parhaan joukkoon sunnuntai-iltana. Jalkapallohuuman keskellä Toronton keskustassa häärää vale-erotuomari.

MM-vetovihje: Englanti vs. Kongon DT ke-iltana – tasuria lapulle ja yllätystä hakemaan
MM-vetovihje: Yli 3.5 maalia pe–la-yönä – Argentiina päättää Kap Verden tuhkimotarinan

Kanada kaatoi Etelä-Afrikan numeroin 0-1 (0-0) MM-kisojen pudotuspelien 1. kierroksella Los Angelesissa, USA:ssa, myöhään sunnuntai-iltana Suomen aikaa.

Lue myös:

Edessä häämötti jo jatkoaika, kun yhtäkkiä lisäajalla nähtiin ratkaisu. Eteläafrikkalaispuolustus purki pallon huolimattomasti, ja Kanadan Stephen Eustáquio tälläsi pallon reppuun, 0-1!

Kanadassakin jalkapallohuuma on ollut nousussa. Somessa on levinnyt hauskaa videomateriaalia, jossa eräs arviolta viisikymppinen on sonnustautunut erotuomariksi, jolla on myös avustavan erotuomarin lippu.

Vale-erotuomarin on nähty liikennevaloissa antavan keltaisia kortteja autoilijoille. Hän on herättänyt suurta hilpeyttä.

Kanada kohtaa neljännesvälierissä Marokon. Ottelu pelataan Houstonissa, USA:ssa, lauantaina 4. heinäkuuta klo 19.00 Suomen aikaa.

Vale-erotuomari Torontossa

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

Edellinen artikkeliVideo: Ecuadorin Piero Hincapié lensi suihkuun – MM-kisojen toinen ulosajo suun peittämisestä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän