
Lazar Samardzic oli keskiviikkona Mestarien liigassa Atalantan sankari, kun hän teki voittomaalin loppuhetkillä.
Atalanta vieraili keskiviikon Mestarien liigan kierroksella Marseillessa. Ottelu päättyi lopulta dramaattisiin käänteisiin loppuhetkillä.
Ottelussa nähtiin vain yksi maali, josta vastasi Atalantan Lazar Samardzic 90. minuutilla. Osuma oli todella kaunis kaukolaukaus, joka lähti noin 25 metristä ja upposi vastustamattomasti verkon perukoille.
Osumaa ei hyväksytty heti, sillä VAR-kopissa tarkasteltiin pitkään tilannetta, joka oli tapahtunut toisessa päässä kenttää juuri ennen maalia. Pallo osui Atalantan rankkarialueella Atalanta-pelaaja Edersonin käteen, ja oli iso mahdollisuus sille, että Atalantan maali hylätään ja Marseille saa rankkarin. Tilannetta ei kuitenkaan nähty rankkarin arvoisena, mikä raivostutti kotiyleisön. Näin ollen Atalanta nappasi täydet kolme pistettä Samardzicin tekemällä ottelun ainoalla maalilla.
Lazar Samardzic ratkaisee jäätävällä kaukolaukauksella
Ensin kuva tilanteesta, josta vaadittiin rankkaria käsivirheen johdosta. Sen alapuolella video Samardzicin maalista.
Mikäli video ei näy, voit katsoa sen TÄSTÄ!








