West Hamin nollapeliputkelle päätös?

Tänään haistellaan West Hamin nollapeliputkelle päätöstä, kun Lontoon Olympiastadionille saapuu vieraaksi West Brom.

Illan kotijoukkue West Ham on pelannut positiivisen sesongin tähän mennessä ja David Moyes on saanut Hammers-fanit tyytyväisiksi. Huomattavaa on se, että joukkueella on Valioliigassa meneillään kolmen ottelun nollapeliputki. Southampton, Everton ja Burnley eivät onnistuneet maalia Hammersin verkkoon tekemään, mutta kaikki putket tulevat ennen pitkää tiensä päähän.

Kahden Championshipissä vietetyn kauden jälkeen West Brom palasi Valioliigaan, mutta kausi ei ole ollut helppo. Slaven Bilic sai monoa ja tilalle nostettiin hieman yllättäen Sam Allardyce. Tämä ei kuitenkaan kelkkaa ole kääntänyt ja WBA on edelleen putoamisviivan alapuolella.

WBA on hankalista ajoista huolimatta onnistunut heiluttamaan verkkoa vieraissa altavastaajan asemasta, ainakin viime aikoina. Etihadilta ja Anfieldiltä joukkue haki 1-1 tasurit, kun taas viime kierroksella Wolves kaatui komealla 2-3 tuloksella. Toki on noteerattava, että Matheus Pereira vastasi kahdesta maalista rankkaripilkulta. Joukkueen itseluottamukseen se silti taatusti vaikuttaa, olihan kyseessä kauden avausvoitto vieraissa.

West Ham lähtee tänään putoajakandinaatteja vastaan luonnollisesti ennakkosuosikkina, kun myös kotietu on Moyesin ryhmän puolella. Peli-ideaa ei kuitenkaan haeta ottelun lopputuloksesta, sillä kiinnostava kerroin löytyi BTTS-kohteesta. Luotetaan siihen, että West Brom antaa tänään kunnon vastuksen vaikeista lähtökohdista huolimatta ja molemmat jengit pääsee maalin makuun.

Pelivihje: Molemmat joukkueet tekevät maalin (1.95 @Coolbet)

Artikkelissa on käytetty kirjoitushetken kerrointa ja se voi muuttua ennen ottelun alkua.

LYÖ VETOA!

Video: 39-vuotias Zlatan dominoi ja teki kaksi maalia – AC Milan jatkaa sarjakärjessä

 

Edellinen artikkeliOver-palloa Udinesen ja Atalantan keskiviikkorimpuiluun?
Seuraava artikkeliVideo: Edwin Cardonalta komea hevosenpotkumaali finaalimatsissa Argentiinassa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän