Liverpool ja ManU tasapeliin – United jatkaa Valioliigan kärjessä

Valioliigassa pelattiin sunnuntaina alkuillalla herkkupala. Vaikka paikkoja oli, niin Liverpoolin ja Manchester Unitedin kohtaamisessa ei maaleja nähty.

Avausjaksolla Liverpool oli hallitsevampi osapuoli ja sai luotua paljon laukaisupaikkoja. Lähes joka kerta ManU-puolustus oli kuitenkin edessä, eikä vaarallisia maalipaikkoja päässyt juurikaan syntymään. Bruno Fernandesin hieman ohi mennyt komea vapari oli Unitedin paras paikka avausjaksolla.

Tunnin kohdilla Liverpoolin Roberto Firmino oli pääsemässä huippupaikkaan, mutta Harry Maguire esti viime hetkellä. 75. minuutilla puolestaan Fernandesilla oli taas loistopaikka, mutta Liverpool-molari Alisson esitti upean jalkatorjunnan. Muutamien minuuttien päästä Paul Pogballa oli loistava paikka, mutta Alisson torjui taas.

Verkot eivät lopulta heiluneet, joten kärkimatsi päättyi numeroihin 0-0.

Valioliigassa on pelattu nyt 17-19 kierrosta. ManU on kärjessä (18 ottelua, 38 pistettä), Manchester City toisena (17 ottelua, 35 pistettä), Leicester kolmantena (18 ottelua, 35 pistettä) ja Liverpool neljäntenä (18 ottelua, 34 pistettä).

Valioliigan otteluita

Su 17. tammikuuta: 
Sheffield United – Tottenham 1-3
Liverpool – Man United 0-0
Man City – Crystal Palace 4-0

— — —

Ma 18. tammikuuta: 
Klo 22:00 Arsenal – Newcastle

Ti 19. tammikuuta: 
Klo 20:00 West Ham – West Bromwich
Klo 22:15 Leicester – Chelsea

Ke 20. tammikuuta:
Klo 20:00 Norwich – Bristol City (Mestaruussarja)
Klo 20:00 Leeds – Southampton
Klo 21:00 Brentford – Luton (Mestaruussarja)
Klo 22:15 Fulham – Man United
Klo 22:15 Man City – Aston Villa

To 21. tammikuuta: 
Klo 22:00 Liverpool – Burnley

— —
KATSO MYÖS: Video: Viro ei saavu MM-karsintamatsiin Tallinnassa – Skotlanti tuulettaa voittoa avauspotkussa

Edellinen artikkeliVideo: Belgian liigassa lumiset tunnelmat – vapari lensi taivaan tuuliin
Seuraava artikkeliVideo: Messille Barcelona-uran ensimmäinen ulosajo – Athletic Bilbao voitti Super Cupin

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän