Video: Zlatan laukoo saksarimaalin 30 metristä Englannin verkkoon vuonna 2012

Ruotsalainen jalkapallolegenda Zlatan Ibrahimovic täyttää lauantaina 39 vuotta. Oikein hyvää syntymäpäivää maalitykille! 

Reilu viikko sitten tiedotettiin, että COVID-19 on saanut positiivisen Zlatan-tartunnan, joten hyökkääjälegenda on kahden viikon ajan kotikaranteenissa.

Jalkapallokenttien yksi suurimmista persoonista on pelannut vuonna 1999 alkaneella ammattilaisurallaan Malmössa, Ajaxissa, Juventuksessa, Interissä, Barcelonassa, AC Milanissa, Paris Saint-Germainissa, Manchester Unitedissa, LA Galaxyssa. Viime vuodenvaihteessa mestari palasi AC Milaniin ja verkko on heilunut tuttuun tahtiin.

Ruotsin maajoukkueessa hän pelasi vuosien 2001-2016 välisenä aikana yhteensä 116 ottelua, joissa syntyi mukavasti 62 maalia.

Zlatan on tehnyt urallaan valtavasti upeita maaleja ja tässä muistellaan ajattoman kaunista marraskuulta 2012, kun Ruotsi voitti Englannin numeroin 4-2. Zlatan teki tuossa matsissa uskomattomasti neljä maalia ja tämä ottelu neljäs osuma on aivan mielipuolisen tyylikäs – saksipotkulla 30 metristä pallo maaliin!

Zlatan tekee legendaarisen saksarimaalin

Jos video ei jostain syystä aukea, niin voit katsoa sen myös TÄSTÄ.
— —
KATSO MYÖS: Huuhkajien maaottelut näkyvät Ylellä vuosina 2022–2028!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän