Zlatan jäämässä Manchesteriin myös ensi kaudeksi – Romelu Lukakun uusi Everton-diili 99,9% varma

Coolbet

Coolbet, Premier League, Valioliiga, Puoliaika, Puoliaika.com, Jalkapallo,

Kiistelty pelaaja-agentti, italialaissyntyinen Mino Raiola, uskoo kahden suojattinsa solmivan uudet sopimukset seurojensa kanssa. Manchester United-hyökkääjä Zlatan Ibrahimović ja Evertonin järkälemäinen Romelu Lukaku ovat molemmat sopimassa jatkostaan lähiaikoina.

Zlatan Ibrahimović on eittämättä yksi jalkapalloikoneista ja miehen siirto Manchester Unitediin kuului viime kesän puhutuimpiin aiheisiin Englannin Valioliigassa. Kuluvan kauden otteluissa 17 häkkiä paukutellut ruotsalainen on jäämässä Manchesteriin myös ensi kaudeksi. Ibraa edustavan Mino Raiolan mukaan Zlatan ei pelaisi ManU:ssa, mikäli raha olisi legendan suurin motivaatio.

– Hänen uransa ei ole vielä paketissa. Kilpailuvietti ja menestymisen halu ovat edelleen vahvasti aistittavissa Zlatanista. Hän haluaa pelata ja voittaa, sekä ennen kaikkea näyttää ihmisille, ettei Zlatanin ura ole vielä lopussa. Jos hän pelaisi rahasta, hän olisi hyvin kaukana Manchesteristä, Raiola laukoi talkSPORTin haastattelussa.

Urallaan useissa pääsarjoissa mestaruuksia kahmineen Zlatanin on huhuttu olevan tähtipelaajia pilvin pimein haalivien kiinalaisseurojen kiikarissa. Ruotsalaisen ympärillä on vellonut huhu jopa 142 miljoonan euron arvoisesta sopimuksesta, mikäli mies suostuisi liittymään Kiinan jalkapallovallankumoukseen. Raiolan mukaan siirto Kiinaan on kuitenkin hyvin epätodennäköistä.

– Zlatanin jääminen Manchesteriin on hyvin lähellä. Optio mahdollisesta toisesta vuodesta on jo hänen sopimuksessaan, joten tämä ei ole mitään uutta meille, eikä Unitedille. Uskon, että jatkopykälän aktivoiminen on hyvin lähellä – kysymys on nyt vain siitä, milloin nimet pannaan paperiin, kohuagentti jatkoi.

Katso tästä Ibran kaikki 17 maalia ManU-paidassa. (Jos video ei toimi, niin katso se tästä)

https://youtu.be/hQosmi_rLbE

Romelu Lukakun jatkosopimus Evertonin kanssa 99,9% varma

Toinen Raiolan tallin Valioliigapelaajista, Everton-kärki Romelu Lukaku, on myös jäämässä toistaiseksi nykyiseen seuraansa. Viime kesänä useiden siirtohuhujen kohteena olleesta belgialaisesta on tulossa Evertonin ainoa yli 120.000 euroa viikossa tienaava pelaaja.

23-vuotias Lukaku kuuluu eittämättä jo nyt Valioliigan parhaimpien hyökkääjien joukkoon, ja on Tottenhamin Harry Kanen ohella yksi liigan seuraavia superhyökkääjiä, mikäli miesten kehityskäyrä osoittaa jatkossakin ylöspäin.

Viime kaudella 25 maalia Valioliigassa takonut belgialainen on tällä kaudella osunut 9 kertaa. Toffees-kärki on hyvällä iskuetäisyydellä liigan maalipörssiä 13 osumallaan johtavan Chelsea-piikki Diego Costan vanavedessä. Mino Raiolan mukaan Lukakun uusi sopimus on käytännössä varma.

– Olemme sopimassa viimeisiä yksityiskohtia, enkä näe mitään esteitä uuden sopimuksen syntymiselle – kaikki on 99,9% valmista, hollantilais-italialainen Raiola valottaa.

Agentin mukaan Lukakun siirto muihin maisemiin voi kuitenkin olla tapetilla jo ensi kesänä.

– Jalkapallossa et voi katsoa kovin pitkälle tulevaisuuteen, on otettava yksi siirtoikkuna kerrallaan. Nyt olemme jatkamassa sopimusta, mutta kesällä voimme taas tarkastella markkinoita. Jos seuran ja meidän intresseissä on silloin mahdollisesti jokin muu vaihtoehto kuin Evertonissa jatkaminen, on se silloin sen ajan murhe, pelaajasiirroilla miljoonia tienannut Raiola myhäilee.

Edellinen artikkeliPuoliaika.com otteluennakko: Bayern Munchen – RB Leipzig
Seuraava artikkeliVideo: Näin jalkapalloilija koristelee joulukuusen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän