Ykkösen putoamiskamppailussa dramaattinen yllätyskäänne

Miesten ykkösen putoamiskamppailu sai dramaattisen käänteen. AC Kajaanille 4-0 hävinnyt JIPPO on tehnyt protestin kyseistä ottelua koskien, sillä ottelussa AC Kajaanin riveissä pelanneella pelaajalla ei ollut oikeutta edustaa kajaanilaisia, kertoo Kaleva.

Jos protesti menee läpi, tuomitaan ottelu JIPON hyväksi lukemin 3-0. Tämä taas tarkoittaa sitä, että JIPPO on neljä pistettä edellä viimeisellä putoajan paikalla  olevaa Oulun Palloseuraa. Ykköstä on pelaamatta vain yksi kierros, joten OPS tippuisi sarjaporrasta alemmas varmasti.

Lauantaina pelattavalla viimeisellä kierroksella JIPPO kohtaa sarjanousunsa jo varmistaneen SJK:n ja OPS kohtaa sarjasta varmasti pudonneen AC Kajaanin.

Kalevan tietojen mukaan AC Kajaanin Ozeias Gracianolla ei olisi ollut pelioikeutta JIPPOa vastaan pelatussa ottelussa, sillä hänen olisi kuulunut olla pelikiellossa sääntöjen mukaan. Gracianon olisi sääntöjen mukaan pitänyt huilata kolmannen pelikieltonsa jälkeen kaksi ottelua, mutta tässä tapauksessa hän huilasi vain yhden. Graciano olisi sen mukaan pelannut ilman pelioikeutta syyskuussa AC Oulua, FC Viikinkejä ja JIPPOA vastaan. JIPPO oli joukkueista ainoa, kuka teki protestin.