
Suomi voitti Liettuan MM-karsintaottelussa Helsingin Olympiastadionilla. Voittomaalista vastasi Adam Marhiev.
Huuhkajien esitys MM-karsintaottelussa Liettuaa vastaan ei ensimmäisen puoliajan aikana liiemmin kehuja kerännyt. Avauskokoonpanoon noussut Leo Walta pääsi kahdesti kokeilemaan maalintekoa hyvistä paikoista, mutta kokonaisuutena hyökkäyspeli jäi vaisuksi. Lisäksi vierailijat onnistuivat maalinteossa, kun Pijus Sirvys laukoi pallon voimalla Suomen maaliin 25. peliminuutilla.
Toisella puoliajalla nähtiin pirteämpi Huuhkajat-ryhmä. Vain muutaman minuutin pelin jälkeen pallo kimpoili flipperin lailla Benjamin Källmannille, joka teki helpottavan tasoitusosuman.
Ja pian saatiin jälleen tuuletella Suomen täysosumaa. 55. minuutilla Oliver Antman syötti ja Adam Marhiev tälläsi Huuhkajat johtoon. Suomen ehdottomaan parhaimmistoon kuuluneelle Marhieville maali oli uran ensimmäinen A-maajoukkueessa. Suomen harmiksi Marhiev joutui jättämään pelin kesken loukkaantumisen vuoksi hetkeä myöhemmin.
Enempää ottelussa ei nähty maaleja. Näin Suomi nappasi täydet kolme pistettä loppulukemin 2–1.
Huuhkajat pelaa seuraavan ottelun sunnuntaina Hollannin vieraana. Ottelu alkaa klo 19.00.








