
Minnesotan Robin Lod teki maalin ja syötti toisen tiistain vastaisena yönä MLS:n pudotuspeleissä. Minnesota kuitenkin hävisi ottelun.
Pohjois-Amerikan MLS:ssä mestaruus ratkotaan poikkeuksellisesti pudotuspelimenetelmällä. Tällä hetkellä pudotuspeleissä edetään neljännesvälierävaihetta, joissa jatkoon pääsee kahdella voitolla.
Robin Lodin edustama Minnesota voitti kotiottelunsa Seattle Soundersia vastaan, mutta hävisi tiistain vastaisena yönä pelatun ottelun Seattlessa lukemin 4–2. Näin ollen jatkoonmenijä ratkeaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pelattavassa kolmannessa osaottelussa.
Lod oli tehokkaalla pelipäällä tappiosta huolimatta. Suomalainen viimeisteli komeasti läpiajosta kavennuksen 3–2-kavennuksen. Vain muutamaa minuuttia aikaisemmin hän oli syöttänyt Minnesotan ensimmäisen maalin.
Maali oli varmasti makoisa, sillä viimeksi Lod oli onnistunut maalinteossa elokuun lopulla.
Robin Lod viimeistelee Minnesotan kavennuksen
Mikäli video ei näy, voit katsoa sen TÄSTÄ!








