Video: Mikä näistä on paras MM-kisojen virallinen biisi

Tulipa tässä mieleen, kun katselin ja kuuntelin tuota alla olevaa DJ Mendezin U-17 MM-kisojen ränkytystä, että ei näissä kisabiiseissä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ole ollut aikojen saatossa mitään supervetoja. Ettei historia pääsisi unohtumaan ja ihmiskunta voisi kehittyä tässäkin asiassa eteenpäin, niin kokosimme toimituksessa listan menneistä isojen poikien kisojen biiseistä kaikkien muisteltavaksi. Osa näistä saa korvat vuotamaan verta ja osa saattaa tuottaa jollekin jopa positiivista mielihyvää.

Ilmeisesti yhden biisin taktiikka ei toiminut kenenkään mielestä, kun 80-luvun puolivälin jälkeen ruvettiin MM-kisoihin tuottamaan enemmänkin virallisia kappaleita, joista fanikansa voisi sitten valita omat suosikkinsa. Siitä lähtien on tehty official anthemia, official songia ja sponsorin tarjoamaa promootiokappaletta, jotka kaikki pyörivät tasaisesti mainoksissa ja kisakoosteissa raivostuttavuuteen asti. Ihan kaikkia lisäbiisejä ei tähän listaukseen mahdutettu vaan nostettiin framille ne tunnetuimmat ja pahiten päähän jäävät kappaleet.

Joten nyt sitten wakawakaa naamariin ja katso kisabiisihistoriaa alla olevista videoista.

 

DJ Mendez – Celebrate this life (U-17 2015)

 

The Ramblers – El rock del mundial (1962)

 

Lonnie Donegan – World Cup Willie (Where in this World are We Going) (1966)

 

Los Hermanos Zavala – Fútbol México 70 (1970)

 

Maryla Rodowicz – Futbol (1974)

 

Buenos Aires Municipal Symphony – Anthem (1978)

 

Placido Domingo – El Mundial (1982)

 

Arrow – Hot Hot Hot (1986)

 

 

Edoardo Bennato, Gianna Nannini – Un Estate Italiana (1990)

 

Daryl Hall and Sounds of Blackness – Gloryland (1994)

 

Queen – We are the champions (1994)

 

Youssou N’dour & Axelle Red – ”La cour des grands” (1998)

 

Ricky Martin – La Copa de la Vida (1998)

 

Jean Michel Jarre & Tetsuya Komuro – Together now (1998)

 

Vangelis – Anthem (2002)

 

Anastacia – Boom (2002)

 

Il Divo ja Toni Braxton – The Time of Our Lives (2006)

 

Herbert Grönemeyer featuring Amadou & Mariam – Celebrate the day (2006)

 

Shakira – Hips Don’t Lie (Bamboo Remix) (2006)

 

R.Kelly – Sign of a Victory (2010)

 

Shakira – Waka Waka (2010)

 

Pitbull featuring Jennifer Lopez & Claudia Leitte – We are one (Ola Ola) (2014)

 

Carlos Santana featuring Wyclef & Avicii & Alexandre Pires – Dar um Jeito (2014)

 

Mikä näistä renkutuksista kosketti eniten sinua? Mikä järkytti tai nostatti eniten verenpainetta? Jätä arvokas mielipiteesi alle.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän