Video: Mika Hilander sai hieman kyseenalaisen punaisen Ilveksen ja FC Lahden ottelussa

Lauantaina pelatussa Ilveksen ja FC Lahden välisessä ottelussa nähtiin todella mielenkiintoinen tilanne, kun Ilveksen maalivahti Mika Hilander sai suoran punaisen. Hilander ajettiin ulos, kun hän töytäisi Lahden Loorents Hertsiä olkapäällään. Hertsin mukaan häneltä alkoi vuotaa verta huulesta.

Itse ottelu päättyi 1-1. Ensin Marco Matrone vei Ilveksen 1-0 johtoon 19. minuutin kohdalla. Lahdelle tarjottiin mahdollisuutta tasoitukseen, mutta Hendrik Helmke ei saanut rankkaria sisään. Myös Lahti sai punaisen kortin, kun Helmke hölmöili itselleen toisen keltaisen kortin.

Lahden pelastajana oli liigauransa ensimmäisen maalin tehnyt Fareed Sadat.

Katso ottelun kooste videosta (Hilanderin ulosajoon johtanut tilanne alkaa ajassa 1:36):