Vetovihjeet: Manchester United – Arsenal

vetovihjeet

Sunnuntain vetovihjeet haetaan tällä kertaa Manchester Unitedin ja Arsenalin välisestä Valioliiga-ottelusta. Ottelu käynnistyy klo 18.30.

Manchester United – Arsenal

Valioliigassa nähdään sunnuntaina huippuottelu, kun Manchester United ja Arsenal iskevät yhteen Old Traffordilla. Heikkoa kautta pelaava Manchester United lähtee otteluun selvänä altavastaajana, vaikka joukkue nauttiikin kotiedusta.

Manchester Unitedin viime viikot ovat sujuneet mollivoittoisesti, sillä viidestä edellistä ottelusta on kasassa vain yksi voitto. Unitedin ainoa voitto tuli kotikentällä Ipswichia vastaan kovan työn jälkeen. Tulokset kertovat karua kieltä Unitedin nykytilanteesta eikä kovin suurta helpotusta ole aivan heti näköpiirissä.

Lue myös:

Manchester United lähtee sunnuntai-illan otteluun sarjataulukon sijalta 15. Sijoitus on luonnollisesti todellinen katastrofi suurseuralle. Heikot esitykset ovat johtaneet siihen, että juuri Unitedin peräsimeen palkatun Ruben Amorimin työpaikka saattaa olla pian vaarassa. Kaikkia ongelmia ei voi tietysti laittaa päävalmentajan piikkiin, mutta Unitedissa on tehty aiemminkin hätäisiä ratkaisuja viime vuosien aikana.

Vierasjoukkue Arsenal jyräsi tiistaina PSV:n Mestarien liigassa peräti 1-7 lukemin. Murskavoitto toi varmasti kaivattua itseluottamusta etenkin hyökkäyspeliin, jossa joukkueella on ollut todella suuria haasteita viime viikkojen aikana. Osasyy Gunnersin hyökkäyspelin tukkoisuuteen löytyy tietysti lukuisista loukkaantumisista ja tästä syystä muun muassa keskikenttäpelaaja Mikel Merino on nähty kärjessä ”ysipelaajan” paikalla.

Molemmat joukkueet pelasivat viikolla vierasottelun, mutta Arsenalilla on ollut kaksi päivää enemmän palautumisaikaa ennen sunnuntai-illan ottelua. Manchester United nautiskelee tänään kotiedusta, mutta peliesitykset ovat olleet viime aikoina sen verran heikkoja, että kotiedulle ei ole syytä laskea hurjan suurta painoarvoa. Näin ollen, me hyppäämme tänään vierasjoukkueen kyytiin ja nappaamme vetokupongille Arsenal yli 1,5 maalia kohteen, johon esimerkiksi Coolbet tarjoaa kirjoitushetkellä 1.98 kertoimen.

Edellinen artikkeliVideo: Futishistorian huonoin rankkari – kompurointi, melkein hutipotku ja loukkaantuminen
Seuraava artikkeliVideo: Verkko heilui taas – Sergio Ramos puski komean maalin Meksikon pääsarjassa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän