
Mestarien liigan ensimmäinen finaalipaikka jaetaan tänään, kun Inter ja Barcelona iskevät yhteen otteluparin toisessa ottelussa. Tässä vetovihjeet otteluun.
Inter – Barcelona
Otteluparin ensimmäinen osaottelu ei jättänyt ketään kylmäksi. Tilanteita riitti kentän molemmissa päädyissä ja lopulta ottelu päättyi hurjien vaiheiden jälkeen 3-3 tulokseen. Inter johti ottelua kahteen eri kertaan, mutta lopulta sekään ei riittänyt voittoon. Barcelona vei ottelun pallonhallinnan nimiinsä suvereenisti, sillä Barcan pallonhallinta oli ottelun päätyttyä peräti 72%.
Ottelun xG-tilastot olivat puolestaan lopputulokseen nähden vähintäänkin erikoiset, sillä Barcelona loi ottelussa maaliodottamaa 1.36 maalin verran, kun puolestaan Interin vastaava lukema oli vain 0.90. Erikoisia xG-tilastoja kuvastaa hyvin se, että Arsenalin ja PSG:n välisessä ottelussa luotiin enemmän maaliodottamaa, vaikka ottelu päättyi PSG:n 0-1 vierasvoittoon.
Ottelun lähtökohdat ovat hyvin tasaiset ja sen huomaa myös ottelun kertoimista. Inter osoitti edellisessä ottelussa, että se kykenee haastamaan Barcelonan toden teolla. Kokoonpanoja tarkasteltaessa, Barcelona kärsii poissaolijoista enemmän kuin Inter, sillä Barcelonan molempien laitojen laitapuolustajat ovat ottelusta sivusta. Maalipyssy Robert Lewandowski on puolestaan tänään mukana kokoonpanossa, mutta aloittaa ottelun vaihtopenkiltä.
Tiistai-illan ottelussa on hurjat panokset. Ottelu tulee etenemään hyvinkin todennäköisesti Barcelonan hallinnassa ensimmäisen osaottelun tapaan. Inter pyrkii puolestaan tiivistämään puolustuslinjansa ja iskee tilaisuuden tullen ylhäällä olevaa Barcelonan puolustuslinjaa vastaan. Me lähestymme ottelua kaikesta huolimatta vähämaalisuuden kautta ja iskemme vetokupongille alle 3,5 maalia kohteen, johon esimerkiksi Coolbet tarjoaa kirjoitushetkellä 1.65 kertoimen.