
U21 EM-kisat ovat edenneet puolivälierävaiheeseen. Lauantain vetovihjeet tulevat Espanjan ja Englannin välisestä ottelusta. Huippumaiden kohtaaminen potkaistaan käyntiin klo 22.00.
Molemmat joukkueet etenivät alkulohkostaan odotetusti jatkoon, mutta ei täysin ongelmitta. Espanja voitti lopulta A-lohkon, mutta mukaan mahtui muun muassa viime hetken voitot Slovakiasta sekä Romaniasta. Espanjan puolustus on näyttänyt tähän mennessä hyvinkin haavoittuvaiselta ja se on näkynyt myös maalitaululla, sillä Espanja päästi lohkovaiheessa neljä maalia.
Englanti selvitti puolestaan tiensä jatkopeleihin B-lohkosta. Alkulohko ei sujunut Englannilta ongelmitta, sillä ”lädit” hävisivät Saksalle ja jäivät tämän lisäksi 0-0 tasapeliin Slovenian kanssa. Englannin suurimmat haasteet ovat olleet hyökkäyspäässä, sillä maalipaikkojen viimeistely ei ole ollut tähän mennessä vaaditulla tasolla.
Espanja lähtee otteluun ennakkosuosikkina. Espanja on kierrättänyt pelaajistoaan tähän mennessä huomattavasti enemmän kuin Englanti, joten Espanjan leiristä löytynee hieman tuoreempia jalkoja tähän otteluun.
Englannin joukkueessa on mukana kaksi pelaajaa edellisten kisojen mestarijoukkueesta, Harvey Elliott ja Charlie Cresswell. Tällä kaksikolla on siis tuoreahkossa muistissa, kuinka Espanja kaadetaan joskin vastassa on nyt täysin eri joukkue ja toki myös Englannin porukka on hyvin erilainen.
Molemmilla joukkueilla on ollut haasteita alkulohkossa, mutta kokonaisuutta katseltaessa Espanjan suosikin asema vaikuttaa perustellulta. Me uskomme tässä kamppailussa ennakkosuosikkiin ja nappaamme vetokupongille Espanjan voiton, johon esimerkiksi Coolbet tarjoaa 2.25 kertoimen.
Lue myös: Seurajoukkueiden MM-kisat – ilmaisvetoja ja paljon muuta!