maanantai, 6 toukokuun, 2024

Teemu Pukki pääsi maalin makuun – Katso video

Eilen pelatussa harjoitusottelussa Huuhkajien Teemu Pukki teki maalin. Trabzonsporin ja Celticin kohtaamisessa Pukki sai 78. minuuttia arvokasta peliaikaa ja sai tärkeän onnistumisen. Pukki vei joukkueensa 1-0 johtoon...

Forsell Pohjanpalon seurakaveriksi?

  Petteri Forsell on treenannut Saksan 2. Bundesliigan Aalenin kanssa, kertoo Iltasanomat. Forsell on ollut testeissä saksalaisseurassa maaantaista asti ja perjantain harjoituspelin jälkeen todennäköisesti tulee päätös....

Hetemaj palaa Veikkausliigaan

Italiassa pitkään pelannut Mehmet Hetemaj palaa Veikkausliigaan monen vuoden tauon jälkeen. Maajoukkueessakin kahdesti esiintynyt Hetemaj siirtyy FC Honkaan, kertoo FC Honka kotisivuillaan. Hetemaj siirtyi kotimaan...

Pohjolan Dream Team – Suomalaisista vain Jässi mukana

  Norjalainen VG-lehti on tehnyt Pohjoismaiden pelaajista tähdistökentällisen. Suomalaisista ainoana joukkueeseen mahtui West Hamia edustava Jussi Jääskeläinen. Zlatan on itseoikeutetusti kärjessä, mutta suomalaisen silmin pari epäkohtaakin...

Moisander Barcelonaan?

Huuhkajien ja hollantilaisen Ajaxin avainpelaajiin kuuluva Niklas Moisander saattaa vaihtaa maisemaa tammikuun siirtoikkunan aikana. Ajaxin johto on sanonut De Telegraafin mukaan, että oikeanlaisen tarjouksen...

Kyproksen pääsarjajoukkue hankki suomalaispelaajan

Menneellä kaudella Kuopion palloseuraa edustanut Juha Hakola siirtyy seuraavaksi kaudeksi kyproslaiseen Aris Limassoliin pelaamaan, tiedotetaan joukkueen virallisella Twitter-tilillä. Hakolalle visiitti ulkomaille ei ole ensimmäinen, sillä...

Lagerblom siirtyy Norjaan

IFK Mariehamnissa päättyneellä kaudella pelannut Pekka Lagerblom siirtyy ensi kaudeksi Norjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaan HamKamiin, tiedottaa seura kotisivuillaan. Lahden jalkapallojalostamon priimatuote on pelannut aikaisemminkin...

Mika Ojala hakee pelipaikkaa Saksasta

Ruotsalaisseura BK Häckenin kanssa sopimuksensa yhteisymmärryksessä purkanut Mika Ojala on tällä hetkellä testissä 2. Bundesliigajoukkue Arminia Bielefeldin joukkueessa, kertoo MTV Sport. ”Yhdet harjoitukset ovat vasta...

Mikael Forssell ja Aki Riihilahti vuonna 2002 – Täysin sama piikittely...

  Suomen menestyneimpiin pelaajiin kuuluvat Mikael Forssell ja Aki Riihilahti pääsivat haastattelemaan toisiaan Ylen Urheiluruudussa. Vuonna 2002 nauhoitettu haastattelu on erittäin nokkelaa piikittelyä molemmin puolin. Videossa Äga analysoi Immanuel Kantin  kategorista...

Niklas Moisander on vuoden pelaaja – Göran Enckelmanille Captain’s ball

    Huuhkajien Kapteeni Niklas Moisander on valittu vuoden pelaajaksi. Ajaxia seurajoukkuetasolla edustavalle Moisanderille kunnianosoitus oli toinen perättäinen. Captain's Ball meni tänä vuonna Göran Enckelmanille. Muun muassa neljä Suomen...

Juho Mäkelä Sveitsiin 1+1 vuotisella sopimuksella

Juho Mäkelä palaa takaisin viheriöille. Mäkelä on ollut ilman joukkuetta elokuusta asti, kun hän purki sopimuksensa 2. Bundesliigassa pelaavan SV Sandhauseninin kanssa. Nyt hänelle on kuitenki suotu...

Manageri kehuu Teemu Pukkia: ”Hän oli fantastinen.”

  Suomen jalkapallomaajoukkueen ykköshyökkääjää Teemu Pukkia on koeteltu viime viikkoina. Suhteellisen paljon vastuuta saanut Celtic-hyökkääjä ei ole onnistunut maalinteossa syyskuun jälkeen. Manageri Neil Lennon oli kuitenkin tyytyväinen...

Huuhkaja-pelaajien joukkue tippui divariin

  Huuhkaja-pelaajien kausi ei saanut onnellista loppua Norjassa. Riku Riskin ja Toni Kolehmaisen Hønefoss hävisi eilen ottelunsa Oddia vastaan ja varmisti tippumisensa 1. divisioonaan. Myös Tromsø tippuu divariin. Strømsgodset varmisti Norjan...

Mika Ojala ulos Häckenistä

  Maajoukkuepelaaja Mika Ojala jättää ruotsalaisseura Häckenin. Ojala on purkanut yhteisymmärryksessä joukkueen kanssa oman pelaajasopimuksensa. Pyyntö tuli Ojalalta itseltään ja syynä tähän on oletettavasti peliajan vähyys. Ojala pelasi FC...

FC Lahti hankki kovan paluumuuttajan

FC Lahti on ollut vilkas siirtomarkkinoilla ja selvästikin panostaa runsaasti ensi kauteen, sillä joukkueen haaviin on uinut jo valmentaja Toni Korkeakunnas, Eero Korte, Jani...

Sadik ilmiliekeissä Sveitsissä

  Sveitsiläistä FC Thunia edustava Berat Sadik oli sunnuntaina hyvässä vireessä Sveitsin jalkapalloliigassa. Sadik pääsi kentälle vaihdosta 62. minuutilla ja viimeisteli ottelussa kaksi maalia, joiden...

Riku Riskin nappikausi saamassa ikävän päätöksen

Hønefossia edustava Riku Riski onnistui tekemään maalin, kun hänen seuransa haki erittäin tärkeän voiton Norjan jalkapalloliigassa. Hønefoss voitti Sogndalin 3-1 ja Riski viimeisteli joukkueensa...

HJK:n keskikenttäpelaaja siirtyy Norjaan

  HJK:ssa menneellä kaudella pelannut Sakari Mattila siirtyy seuraavaksi kaudeksi Norjan pääsarjassa pelaavaan Aalesundiin, kerrotaan joukkueen verkkosivuilla. Mattila allekirjoitti kolmivuotisen sopimuksen. Mattila ei ole ensimmäistä kertaa ulkomailla...

Norjalaisseura suomalaispuolustajien kintereillä

  Norjan pääsarjan keskikastiin tällä kaudella sijoittuva Odds BK on Telemarksavisan tietojen mukaan vahvistamassa joukkueen puolustuspäätä suomalaisella. Lehti mainitsee kärkiehdokkaana olevan TPS:n Jarkko Hurme, mutta seura...

HSV kiinnostunut Niklas Moisanderista?

Suomen A-maajoukkuekapteeni Niklas Moisander herättää kiinnostusta Saksassa. Hollantilainen Sport1 kertoo, että Hamburger SV:n valmentaja Bert van Marwijk on kiinnostunut suomalaispuolustajan palveluksista. Moisander on edustanut Ajax Amsterdamia kesästä...

Halsti voitti Ruotsin mestaruuden

Markus Halstin edustama Malmö FF varmisti mestaruuden maanantaina. Malmo FF kaatoi vieraskentällä Elfsborgin maalein 2-0, mikä kasvatti Malmön sarjajohdon viiteen pisteeseen, kun pelejä on...

Eero Markkanen AIK:n testiin

JJK:ssa mainetta niittänyt ja loppukauden HJK:ssa lainalla viettänyt Eero Markkanen on parhaillaan testissä AIK:ssa, tiedottaa AIK kotisivuillaan. Hyökkääjäkolossin testin pituudesta ei ole tietoa, sillä...

Roman Eremenko Fiorentinaan?

  Siirtohuhut alkoivat nyt toden teolla, kun siirtoikkunan avautumiseen on enään kaksi kuukautta aikaa. Nyt huhujen kohteena on huuhkajien ja Rubin Kazanin Roman Eremenko. Italialaisen Izvestia-lehden mukaan Fiorentina on...

Mestareiden liigan kierroksen tulokset tiistailta

  Eilen pelattiin 8 ottelua lohkoista E,F,G ja H. E-lohko Tässä lohkossa pelattiin Steaua Bukarestin ja FC Baselin välinen ottelu. Basel oli Marcelo Diazin toisen puoliajan alussa tekemällä maalilla pitkään...

Mestareiden liigan ottelut analyysissä

  On taas se aika kun illalla voitte käydä peittelemässä ne kultanuppuset sänkyyn ja himmentää valot. On aika nostaa jalat pöydälle, syödä jotain pientä snakcsia,...

Arkivuolla suuremmat kentät tavoitteena

Huuhkajissa ja seurajoukkueessaan edukseen esiintynyt Kari Arkivuo joutuu kovaan testiin tiistaina, kun Suomi kohtaa Ranskan MM-karsintojen viimeisessä alkulohkon ottelussa. Hän saa todennäköisesti omalle laidalleen...

Maajoukkue-pelaajat onnittelevat HJK:ta mestaruudesta erikoisella tavalla

  Huuhkajien Facebook-sivuille on tullut hieman erikoinen onnittelu-video HJK:lle. Videossa Perparim Hetemaj, sekä Niki Mäenpää välittävät terveisensä mielenkiintoisella tavalla Katso video tästä linkistä

Pohjanpalo maalasi debyytissään

Suomalaislupaus Joel Pohjanpalo onnistui maalinteossa heti debyytissään Aalenin paidassa. Pohjanpalo viimeisteli saksalaisjoukkueen 2-0 johtomaalin 40. minuutilla harjoitusottelussa Heidenheimia vastaan. Ottelu päättyi 3-0 ja joukkueen muista maaleista...

Forsell antaa vakuuttavia näyttöjä Tanskassa

Tällä hetkellä ns. vapaana agenttina oleva Petteri Forsell on testissä Tanskan pääsarjajoukkueessa Viborgissa. Huuhkajissakin nähty keskikenttäpelaaja antoi hyviä näyttöjä heti ensimmäisessä testipelissään, sillä Forsell...

Puoliaika.com onnittelee Sami Hyypiää

Sami Hyypiä täyttää tänään 40 vuotta. Hyypiä pelasi erittäin loistavan uran Englannissa Liverpoolin paidassa. Yhteensä 317 ottelua ja 22 tehtyä maalia tekivät Hyypiästä fanien...

Suomen avainpelaaja mahdollisesti sivussa elintärkeästä Ranska-ottelusta

Eilisessä Mestareiden Liigan Ajax – Milan- kamppailussa päädyttiin tasapeliin lukemin 1-1. Piste Milania vastaan on hyvä suoritus Ajaxilta, mutta Ajaxin kannalta eilinen oli epäonninen...

Messitön Barcelona taisteluvoittoon Teemu Pukin Celticistä

Lionel Messin ollessa loukkaantunut tapahtuu Barcelonalle jotain. Eilen illalla pelattu peli Celticiä vastaan oli todella hidasta ja maalipaikat tiukassa. Celtic puolusti kurinalaisesti siihen asti, kunnes...

Balotellin kyseenalainen rangaistuspotku pelasti AC Milanin

Ajaxin ja AC Milanin kohtaamisesta ei loppuhuipennusta puuttunut. Alkuottelu oli kovin verkkaista, mutta ne ketkä katsoivat ottelun loppuun saivat nauttia urheiludraamasta. Ajax, joka rankattiin otteluun...

Sparv iski maalin vakuuttavassa kotivoitossa

Tim Sparv pääsi maanantaina ensimmäistä kertaa maalin makuun Saksassa, kun hänen seuransa Greuther Fürth voitti kotonaan Dynamo Dresdenin maalein 4-0. Sparvin joukkue on metsästänyt yhdeksästä...

Superlupaus on kohta pelikunnossa

Elokuussa Huuhkajien harjoituspelissä Sloveniaa vastaan loukkaantunut Joel Pohjanpalo on kohta pelikunnossa, sanoo Huuhkajien Facebook-sivusto. Pohjanpalo siirtyi elokuussa lainalle Bundesliigassa pelaavaan Bayer Leverkuseniin, mistä hänet...

Mestareiden liigassa luvassa tänään: Suomalaisia, selkäsaunoja ja super-trillereitä!

Tänään pyörähtää käyntiin Mestareiden Liigan lohkovaiheen toinen kierros. Suomalaisittain mielenkiintoisin on E-lohko, missä Niklas Moisanderin Ajax kohtaa AC Milanin ja Teemu Pukin edustama skotlantilainen...

Joel Pohjanpalon debyytti Saksassa lähestyy

Helsingin Jalkapalloklubista Saksaan siirtyneen Joel Pohjanpalon paluu pelikentille lähestyy. Elokuussa pelatussa Suomen 2-0 voittoon päättyneessä maaottelussa Sloveniaa vastaan nilkkansa loukannut hyökkääjälupaus kertoo asiasta Twitterissä. - Luulen, että seuraava...

Teemu Pukin Celticille nolo tappio

  Eilen myöhäisillassa pelattu Skotlannin cupin kolmannen kierroksen ottelu Celtic - Greenrock Morton päättyi ennakko-oletuksia vastaan ja Celtic tippui rankkareilla. Greenrock Morton pelaa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla...

Huuhkajien puolustuslinjaan lisävoimia?

Malmo FF:ää Allsvenskanissa edustava Miiko Albornoz, 22, on eriskummallisessa tilanteessa. Hänellä on mahdollisuus edustaa kolme eri maajoukkuetta, mutta minkään maan taholta ei olla otettu...

Roman Eremenko teki voittomaalin Eurooppa-liigassa

Roman Eremenko jatkaa vahvoja otteitaan Rubin Kazanin paidassa.  Suomen maajoukkueen kantava voima esiintyi edukseen slovenialaista Mariboria vastaan tekemällä voittomaaliksi jääneen osuman. ”Roma” aloitti ottelun penkillä,...