Brasilia voitti Portugaliin
Viime yönä suomen aikaan pelattiin harjoitusottelu Brasilian ja Portugalin välillä. Portugali aloitti vahvasti ja meni Raul Meirelesin hieman onnekkaalla maalilla 1-0 johtoon, kun peliä oli...
Kuvagalleria: Harvinainen vierasvoitto Huuhkajille
Suomi nappasi tiistai-iltana ensimmäisen vierasvoittonsa jalkapallon MM-karsinnan I-lohkossa, kun Georgia joutui taipumaan kotiyleisön edessä 0-1-lukemin.
YLE
Huuhkaja-kapteeni ylpeänä: Hirveä taistelumeininki
Niklas Moisanderin mielestä Huuhkajat menetti liikaa palloja Georgialle. Teemu Pukin ruosteessa ollut viimeistely ei ole Suomen kapteenille iso huolenaihe.
Georgiasta haettu 1-0-vierasvoitto varmisti Suomen jalkapallomaajoukkueelle...
Messi johdatti Argentiinan MM-kisoihin
Lionel Messi laukoi kaksi maalia Paraguayn verkkoon. Argentiina lunasti ensimmäisen Etelä-Amerikan MM-karsintalohkon neljästä suorasta kisapaikasta.
Argentiina on varmistanut paikkansa jalkapallon MM-kisoissa. Maan kisapaikka sai sinetin,...
Juho Mäkelä puolalaisseuran testiin
Juho Mäkelä on matkalla puolalaisseura Podbeskidzie Bielsko-Białan testiin. Aiheesta kertoo Sportslaski.pl-sivusto.
Viime kaudella Puolan pääsarjassa sijalle 14. päätynyt Podbeskidzie etsii kuumeisesti vahvistusta hyökkäysosastolleen. Seura on...
Inter-lupaus jatkaa loppukauden SalPassa
Heinäkuun lopulla määräaikaisella siirrolla Interistä Kakkosen eteläisessä lohkossa pelaavaan SalPaan siirtynyt Joel Lehto jatkaa salolaisjoukkueessa myös loppukauden ajan.
Alun perin Lehdon lainan oli sovittu päättyvän...
Huuhkajien kapteeni: Hornankattila vastassa
Suomen jalkapallomaajoukkueen kapteenin Niklas Moisanderin mukaan Suomen pitää olla varovainen Georgian vastahyökkäysten kanssa, kun maat kohtaavat tiistaina MM-karsintaottelussa Tbilisissä. Kamppailua voi jännittää suorana Yle...
Mixu joukkoineen valmis Georgian kaatoon
Huuhkajien seuraava haaste meneillään olevissa MM-karsinnoissa on edessä tiistaina, kun Suomi kohtaa vieraskentällä Georgian. A-maajoukkueen päävalmentaja Mixu Paatelaisen mukaan perjantain Espanja-peli antoi vain lisää...
Laurikainen: ”Kaikki kunnia pojille”
Pikkuhuuhkajat jatkoi maanantaina vahvaa EM-karsintaurakkaansa ottamalla pisteen Englannilta. Päävalmentaja Mika Laurikainen antoi kaiken kunnian suojattiensa taisteluilmeelle Tampereen illassa.
4459 katsojaa näki hienon ottelun
Suomi meni ottelussa...
West Hamin ennätyshankinta sairastuvalle
Andy Carroll loukkasi oikeaa jalkaansa harjoituksissa. Hyökkääjä ei ole pelannut sitten viime kevään.
West Hamin hyökkääjä Andy Carroll on saanut uuden jalkavamman palattuaan harjoituksiin, joukkue...
Zlatan missasi lehdistötilaisuuden erikoisesta syystä
Ruotsin jalkapallomaajoukkueen kapteeni Zlatan Ibrahimovic ei päässyt tärkeää Kazastan-ottelua edeltävään lehdistötilaisuuteen, sillä Ruotsin joukkueella oli mutkia matkassaan.
Ruotsin päävalmentajan Erik Hamrénin mukaan joukkueen lähtö Tukholman...
Blatter: MM-kisojen myöntäminen Qatarille saattoi olla virhe
Sepp Blatter muistuttaa kuitenkin, että jalkapallo ei ole enää vain eurooppalainen ja eteläamerikkalainen laji.
Kansainvälisen jalkapalloliiton puheenjohtaja Sepp Blatter on myöntänyt ensimmäistä kertaa, että vuoden...
Pikkuhuuhkajien tappioton putki jatkuu – voittokin oli tarjolla
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue pelasi 1-1 tasapelin Englantia vastaan. Suomi pääsi pelaamaan viimeisen vartin yhden pelaajan ylivoimalla Andre Wisdomin hölmöiltyä.
Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue kohtasi...
Pikkuhuuhkajien luotsi: ”Äärimmäisen tärkeä piste”
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkuetta valmentavan Mika Laurikaisen mukaan 1-1 on kova tulos Englantia vastaan ja sen myötä saatu piste äärimmäisen tärkeä.
Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen...
FC Honka vahvistuu Aleksi Ristolalla
FC Honka on solminut pelaajasopimuksen hyökkääjä Aleksi Ristolan kanssa.
23-vuotiaalla Ristolalla on takanaan noin puolentoista kauden kokemus Veikkausliigasta TPS:n paidassa. Nuorukainen debytoi viime kaudella Veikkausliigassa...
Pikkuhuuhkajat tasapeliin Englantia vastaan
Tampereella pelattu Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen peli Englantia vastaan päättyi 1-1 tasatulokseen. Suomi siirtyi johtoon FC Hongan Moshtagh Yaghoubin vapaapotkumaalilla, kun peliä oli pelattu...
Tärkeitä torjuntoja tehnyt Joronen: ”Pidimme voiton avaimia käsissämme”
Jesse Joronen pelasi hyvän ottelun Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen pelatessa Englannin kanssa 1-1 tasapelin.
Jesse Joronen pelasi mallikkaan ottelun Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen maalivahtina, kun...
Arsenal tekemässä toisenkin kovan kaappauksen Real Madridilta
Arsenal teki yhden kesän mielenkiintoisimmista kaupoista hankkimalla Saksan maajoukkuetähden Mesut Özilin Real Madridista siirtoikkunan viimeisenä päivänä. Kovat hankinnat saattavat saada jatkoa tammikuussa.
TalkSPORT.com -sivuston mukaan Arsenalin manageri...
Bundesliiga sai ensimmäisen suomalaisensa 1960-luvulla
Valkeakoskelainen Jussi Peltonen oli 1960-luvulla Suomen parhaimpia jalkapalloilijoita. Ensimmäisen suomalaisena jalkapalloilijana Saksan Bundesliigaa päässyt pelaaja löysi itsestään 2000-luvun korvalla taidemaalarin.
– Olin hirveän nopea, ja...
Pikkuhuuhkajien avaus Englantia vastaan
Päävalmentaja Mika Laurikainen on nimennyt avauskokoonpanon illan U21:n EM-karsintaotteluun Englantia vastaan.
Suomi ja Englanti kohtaavat Ratinan stadionilla Tampereella kello 19.00.
Avauskokoonpano:
Jesse Joronen, Fulham FC
Patrick O’Shaughnessy, MYPA
Thomas...
Zidane: Bale ei ole 100 miljoonan arvoinen
Zinedine Zidane joka nykyään vaikuttaa Real Madridissa apuvalmentajana on sanonut, ettei Tottenham Hotspursista ennätyssummalla hankitty Walesilainen Gareth Bale ole tuon summan arvoinen. Hän kertoo haastattelussa myös, ettei...
Faster, Harder, Emenike
http://youtu.be/GyuGE_Pjvr0
Afrikan parhaaksi pelaajaksi ehdolla oleva Nigerialainen Emmanuel Emenike näyttää mitä fyysisyys tarkoittaa.
Jay Jay Okocha – ”So good they named him twice”
http://youtu.be/Gh1Y6L_clbM
Pelaaja joka saa jopa Ronaldinhon näyttämään kömpelöltä.
Verbaalista maali-ilottelua
Zlatan Ibrahimovic tunnetaan pelikentillä upeista suorituksista, sekä kovista otteista. Oheisesta videosta näkee hänen suhteensa reporttereihin. Erittäin hienoa verbaalista leikittelyä toimittajien kanssa, joista paras on kun...
Kasper Hämäläinen ennakoi Georgia-peliä: ” Toivottavasti saamme hyvän alun”
Kun Suomen jalkapallomaajoukkue kohtasi Georgian viime vuoden lokakuussa Olympiastadionilla, teki keskikenttäpelaaja Kasper Hämäläinen Suomen ainoan maalin 1-1-tasapeliin päättyneessä MM-karsintakamppailussa. Suomi matkaa maanantaina Georgian vieraaksi,...
Ranskan pysäyttänyt Georgian maalivahti pelikiellossa Suomea vastaan
Ranskaa vastaan nollan pitänyt Giorgi Loria on sivussa Georgian seuraavasta MM-karsintaottelusta.
Maalivahti Loria sai perjantain 0-0-tasapelissä näiden karsintojen toisen keltaisen korttinsa ja sai yhden ottelun...
”Georgia-pelistä tulee vaikea”
Suomen ja Georgian välistä MM-karsintakamppailua voi jännittää tiistaina Yle Fem -tv-kanavan, Yle Puheen ja Yle Areenan kautta suorana. Ottelu alkaa kello 20.00.
Perparim Hetemaj...
Kamerun menettää tähtihyökkääjänsä riitojen takia
Samuel Eto'o on ilmoittanut jättävänsä maajoukkueen. Kamerun jatkaa Afrikan MM-karsintojen viimeiselle kierrokselle.
Chelsea-hyökkääjä Samuel Eto'o on ilmoittanut päättävänsä maajoukkueuransa Kamerunin paidassa "perhesyiden takia".
Maansa tähtipelaaja on...
Englannin manageri varovaisena – ”Tästä on tulossa yksi kovimpia otteluitamme”
Pikkuhuuhkajat isännöi Englannin alle 21-vuotiaiden joukkuetta Ratinan stadionilla. Manageri Gareth Southgate odottaa vaikeaa vastustajaa.
Englannin alle 21-vuotiaiden maajoukkue pelaa EM-karsintojen toisen ottelunsa, kun "Nuoret leijonat"...
Teemu Tainio: ”Homma pitää saada toimimaan kentällä”
Suomen ja Georgian välistä MM-karsintakamppailua voi jännittää tiistaina Yle Fem -tv-kanavan, Yle Puheen ja Yle Areenan kautta suorana. Ottelu alkaa kello 20.00.
Suomen jalkapallomaajoukkue...
Honka-hyökkääjä sivuun Pikkuhuuhkajista
Kastriot Kastrati ei pelaa maanantain ottelussa Englantia vastaan. Paikan ottaa TPS:n Juho Lehtonen.
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue lähtee maanantain otteluun Englantia vastaan ilman FC Hongan...
Top 10 Premier League maalia 2012
Maajoukkuetauon jälkeen alkaa näin maanantaina ikävöimään sarjapelejä. On siis hyvä verestellä viime kauden muistoja ja katsoa hienoimpia maaleja, mitä Englannin viheriöillä tehtiin
Tässä silmä lepää:
http://youtu.be/IEAOEha6WrY
Pikkuhuuhkajat kohtaa Englannin – ”Nyt nähdään, mikä on Veikkausliigan ja Valioliigan...
Loistavasti EM-karsintansa aloittanut Suomi saa maanantaina todella kovan testin, kun kotikentällä vastaan asettuu lohkon suurin ennakkosuosikki Englanti.
Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue kohtaa maanantaina kello 19.00...
On vain yksi kuningas!
Koska viikonloppu oli hiljainen jalkapallon saralla, niin on hyvä piristää maanantaita katsomalla yhtä suurinta ilmiötä, mitä jalkapallo on koskaan nähnyt!
OI JARI ON!
http://www.youtube.com/watch?v=RFLdz2kDcM0
Karim Benzemalla Ranskan paidassa ongelmia?
Georigia- Ranska 0-0. Ranskan tähtihyökkääjä jäi maaleitta taas.
Karim Benzema on ollut maaleitta jo 1200 minuuttia, eli 20 tuntia. Tämä on erittäin huolestuttavaa, sillä Ranska on...
Fenerbahçe legenda Semih Şentürk jatkaa seurassa
Fenerbahçen riveissä vuodesta 2001 lähtien pelannut Turkkilainen Semih Şentürk jatkaa seurassa. Şentürk tunnetaan tärkeistä maaleistaan niin seura- kuin maajoukkueelleen. Şentürk pitää hallussaan myös EM-kisojen myöhäisimmän maalin ennätystä, ratkaistuaan...
Etelä-Afrikka karsiutui MM-futiksesta
Jalkapallon MM-lopputurnausta 2010 isännöinyt Etelä-Afrikka karsiutui lauantaina ensi vuoden Rion MM-kisoista. A-lohkosta Afrikan jatkokarsintoihin kiilasi Etelä-Afrikan edestä Etiopia, joka kukisti viimeisessä lohko-ottelussaan Keski-Afrikan tasavallan...
Liverpoolin tehopyssyn sairauslomalle jatkoa
Liverpoolin ja Englannin maajoukkueen hyökkääjä Daniel Sturridge ei pelaa MM-karsintaottelussa Ukrainaa vastaan tiistaina. Englannin liitto tiedotti asiasta lauantaina.
Sturridge oli sivussa jo perjantaina, kun Englanti...
Paatelainen: Hampaankoloon jäi
Suomen päävalmentaja Mixu Paatelainen oli sitä mieltä, että ottelusta Espanjaa vastaan oli enemmänkin saatavilla. 0-2-tappioon oli kuitenkin tyytyminen.
”Loimme tarpeeksi paikkoja”
Suomi aloitti ottelun mukavan innokkaasti. Kari...
Matti valmentaa veljensä joukkuetta – ”Olemme pyrkineet välttämään henkilökohtaisuuksia”
"Tuntuu hyvältä valmentaa joukkuetta, jossa on veljeni. Hän on joukkueen kapteeni ja luottohenkilö."
Matti ja Ilkka Santahuhtaa yhdistää sukulaisuuden lisäksi jalkapalloilu. Matti toimii valmentajana FC...