USA:n MM-kisat 1994 – Amerikassa kaikki on suurempaa

USA:n MM-kisat 1994 - Amerikassa kaikki on suurempaa puoliaika

Eurooppalainen jalkapallo pyrki vuonna 1994 levittäytymään Pohjois-Amerikan markkinoille myöntämällä näyteikkunansa eli MM-lopputurnauksen Yhdysvalloille. Suurta mediamylläkkää kisat eivät isäntämaassa saaneet aikaan, mutta yleisöä riitti katsomoissa, ja erityisesti USA:ssa asuvat siirtolaiset kannustivat innolla omiaan.

Vuoden 1994 kisoihin pelijärjestelmää muutettiin jälleen hieman, kun voitosta sai nyt kolme pistettä. Karsintoihin osallistui ennätysmäärä maita, sillä maailmanpolitiikassa oli tapahtunut mullistuksia vuosikymmenen vaihteessa. Karsinnoissa nähtiin myös siihenastisen MM-historian kaikkien aikojen nopein maali, kun San Marinon Davide Gualtieri onnistui Englantia vastaan vain 9 sekunnin pelin jälkeen.

Itse lopputurnauksessa amerikkalaisten myyntitaktiikat toimivat, ja kisoissa rikottiin kaikki aiemmat yleisöennätykset, kun jopa Marokon ja Saudi-Arabian välinen ottelu keräsi yli stadionille yli 70 000 katsojaa. Kisaisäntien eteneminen aina pudotuspeleihin asti vauhditti mukavasti lipunmyyntiä, ja isäntien neljännesvälieräottelua Brasiliaa vastaan seurasi 32 miljoonaa televisiokatsojaa.

Ennätyksen teki myös Kamerunin Roger Milla, joka 42-vuotiaana nappasi MM-kisojen kaikkien aikojen vanhimman pelaajan ja kaikkien aikojen vanhimman maalintekijän tittelit itselleen. MM-historiaa teki Venäjän Oleg Salenkokin, joka takoi alkulohkon ottelussa Kamerunin verkkoon viisi maalia.

Kisat muistetaan myös surullisista tapauksista. Argentiinan tähtenä aiemmin loistanut Diego Maradona kärähti dopingtestissä efedriinin käytöstä ja hänet suljettiin kisoista. Maradonan käry jätti Argentiinan joukkueeseen niin suuren aukon, ettei maa 1994 kisojen aikana siitä enää toipunut vaan putosi jatkosta jo pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

Kisat olivat erityisen kohtalokkaat Kolumbian Andrés Escobarille, jonka epäonnistuminen yhdessä ottelussa maksoi hänen henkensä. Yhdysvaltoja vastaan oman maalin tehnyt Escobar ammuttiin sen jälkeen, kun hän oli palannut turnauksesta takaisin kotimaahansa.

Kolumbia oli kisoissa yksi ennakkosuosikeista, mutta maan tie turnauksessa katkesi jo alkulohkovaiheeseen.

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

Kisojen yllättäjiä olivat välieriin asti kivunneet Bulgaria ja Ruotsi. Bulgaria teki turnauksessa näyttävän nousun tappioputken alhosta. Joukkue oli pelannut ennen kisoja 16 ottelua ilman voittoja, mutta alkulohkopelin voitto Kreikasta siivitti joukkueen lopulta peräti MM-nelosiksi.

Ruotsi puolestaan eteni välieriin voittamalla pudotuspeleissä Saudi-Arabian ja Romanian. Välierissä Brasilia oli ruotsalaisnipulle liikaa, mutta pronssiottelussa Ruotsi varmisti mitalin 36 vuoden tauon jälkeen.

Finaalissa kohtasivat Italia ja Brasilia. Italia selvitti monet pelit vain täpärästi Roberto Baggion hyvän maalivireen ansiosta.

Brassit taas esiintyivät turnauksessa pitkästä aikaa vakuuttavasti ja jyräsivät loppuotteluun Romárion ja Bebeton johdolla. Finaalista odotettiin jännittävää kohtaamista, mutta jännittävää ottelussa oli vain maalittoman peliajan jälkeen käyty rangaistuspotkukilpailu.

Brasilia hallitsi pilkut paremmin ja voitti jo historiasta neljännen MM-kullan. Voitto omistettiin F1-kuljettaja Ayrton Sennalle, joka oli menehtynyt aiemmin saman vuonna.

Edellinen artikkeliItalian MM-kisat 1990 – Länsi-Saksan viimeinen näytös
Seuraava artikkeliRanskan MM-kisat 1998 – Sankari Zidane ja Ranskan ensimmäinen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän