UCL-ennakko: Chelsea v PSG

Champions_league

 

Illan toisessa Mestarien Liigan kohtaamisessa iskevät yhteen Chelsea ja PSG. Ennakolta huipputasaiseksi arvioidussa parissa ensimmäisen osan 3-1 voittanut PSG lähtee suosikkina tavoittelemaan välieräpaikkaa. Varsinkin Chelsean manageri Jose Mourinholla on omat tavoitteensa vaakalaudalle. Mourinho on voittanut mestaruuden Euroopan kuninkuusturnauksessa jo FC Porton ja Interin peräsimessä. Aiemmalla kerrallaan Chelsean managerina Mourinho epäonnistui tässä Chelsea-omistaja Roman Abramovichin asettamassa tavoitteessa. Mourinhon omin sanoin Chelsea on vasta muodostamassa uutta dynastiaa, mutta putoaminen tässä vaiheessa turnausta PSG:lle olisi sittenkin iso lommo portugalilaisen kilvessä.

Lähtökohdat ovat selkeät. Chelsean on laitettava oma puolustuspää täysin vedenpitäväksi. Mourinhon tavoite on 100% varmasti 2-0 kotivoitto, jolla lontoolaiset jatkaisivat taivaltaan kohti finaalia. Kotona pelatessaan Chelsea ei ole päästänyt maaliakaan 8 peräkkäisessä ottelussa. Kantona kaskessa PSG ei kuitenkaan ole kaikkein helpoimmasta päästä, joka on puolestaan 11 ottelun voittoputkessa. Pariisilaisten suurin menetys on ensimmäisessä osassa loukkaantunut seuran keulakuvapelaaja Zlatan Ibrahimovic. Ruotsalaisen tilasto tältä kaudelta on uskomattomat 40 maalia 42 ottelussa. Zlatanin kokemusta ja uhkaa ei PSG voi millään keinolla korvata, vaikkakin on syytä muistaa miehen ailahtelevaisuus UCL:n ratkaisupeleissä. Zlatanin puuttuminen ei kuitenkaan tarkoita PSG:n alistumista sinisen vyöryn alle. Joukkueelta löytyy paljon tulivoimaa monipuolisten hyökkäyspään pelaajien muodossa. Myös erikoistilanteissa iskuvoimaa löytyy erinomaisten spesialistien tarjoamiin kulmiin ja vapaapotkuihin.

Kotijoukkueen varma poissaolija on pelikieltoa kärsivä keskikentän brasilialainen juoksukone Ramires. Chelsealla ei löydy kokoonpanostaan Ramiresille suoraa korvaajaa, joten keskikentän roolitus tulee hieman muuttumaan. Serbialainen Nemanja Matic on pelannut tällä kaudelle jo UCL:ää Benficassa, joten hänellä ei ole edustusoikeutta Chelsean riveissä . Todennäköisesti Mourinho valitsee keskustaan akselin David LuizFrank Lampard. Mahdollisesti kokoonpanon ulkopuolelle jäävät myös Andre Schurrle, sekä 3 maalia UCL:ssä iskenyt Samuel Eto’o.

Pariisilaisten suurin menetys on jo yllämainittu Zlatan. Muita loukkaantumis- tai pelikieltohuolia Ranskan mestareilla ei ole.

Chelsealla päämäärä on erittäin selkeä, heidän on pakko voittaa 2 maalilla päästämättä yhtään. PSG:n iskiessä yhdenkin vierasmaalin, on sinisten onnistuttava kolmesti maalinteossa ja tällä tasolla marginaalit ovat erittäin pienet. Jos PSG lähtee pelaamaan rohkeasti omaa peliään, voi heidän loistavalla pallonhallinnalla ja liikuttamisella saada lontoolaiset todella sekaisin. Vastaiskuihin kykeneväiset Ezequiel Lavezzi ja Edinson Cavani ovat kenelle tahansa puolustajalla todella vaikeita pideltäviä. PSG:n valmentajalla Laurent Blancilla on myös ässänä hihassaan uskomattoman nopea kuljetuskone Lucas, joka voi repiä nopeilla spurteillaan Chelsean rivejä tuuliajolle. Jälleen kerran erittäin mielenkiintoinen UCL-ilta luvassa!

Onnistuuko Chelsea nollaamaan pariisilaiset vai hiljentääkö PSG Lontoon yön. Laita vetosi sisään ja lisää jännitystä peliin. Mikäli sinulla ei vielä ole Nordicbetin tiliä, niin avaa tili tästä linkistä ja nauti 200 %:n talletusbonuksesta.

Chelsean kahden maalin voitto saa Nordicbetilla yli 3 kertoimen.

Näyttökuva 2014-4-8 kello 14.58.58

Uuden toiminnallisuuden ansiosta voit avata tilin ja lyödä vetoa kätevästi suoraan bannerin kautta. Testaa uutta Trustlyn tarjoamaa toimintoa yläpuolelta!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here