TPS:n 18-vuotias keskikenttäpelaaja siirtyy 4,5 -vuotisella sopimuksella Lazioon

TPS

TPS:n keskikenttäpelaaja Abukar Mohamed siirtyy italialaisen SS Lazion riveihin 4,5-vuotisella sopimuksella. 18-vuotias Mohamed leireili viime viikolla Roomassa ja hän vakuutti italialaisseuran omalla osaamisellaan. Mohamed saanee alkuun vastuuta Lazion Primavera-joukkueessa, joka vastaa suomalaista A-juniori-ikäluokkaa. Mohamedilla oli voimassa oleva pelaajasopimus TPS:n kanssa, joten SS Lazio maksaa kesken sopimuskauden tapahtuneesta siirrosta korvauksen.

Mohamed siirtyi reilu vuosi sitten tamperelaisesta TPV:stä Turkuun ja TPS:n GANT Akatemiaan. Hän nousi jo ensimmäisellä kaudellaan myös TPS:n edustusjoukkueeseen ja vakiinnutti siellä paikkansa. Mohamed pelasi loppujen lopuksi kaudella 2016 Jalkapallon Ykkösessä yhteensä 21 ottelua ja viimeisteli niissä yhden maalin. Puolustavassa roolissa keskikentän pohjalla pelaava Mohamed nousi näyttöjensä myötä myös alle 19-vuotiaiden maajoukkueeseen.

– Abu on tehnyt nöyrästi ja tunnollisesti töitä koko ajan ja hän kehittyi viime kaudella isoin harppauksin. TPV:ssä oli tehty hyvää pohjatyötä ja me pääsimme jatkamaan GANT Akatemiassa hänen kehittämistään. Annoimme hänelle vastuuta edustusjoukkueessa henkilökohtaisen kehityksen sekä omien ansioiden mukaan ja hän nousikin yhdeksi meidän parhaista pelaajistamme. Hänen kehityskaareensa kuuluu loogisesti myös lisääntynyt vastuu ikäkausimaajoukkueessa. Abu on tehnyt todella hyvän vaikutuksen Roomassa, koska hänelle tarjottiin sopimusta heti leirijakson jälkeen. En ollut täysin yllättynyt Lazion tarjouksesta, sillä poika on todella lahjakas. Koko TPS jalkapallo toivottaa Abulle onnea ja menestystä Italiaan, TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen painottaa.

Lisää Laurikaisen kommentteja TPS TV:ssä:
https://tpstv.fi/abukar-mohamed-siirtyy-ss-lazioon-mika-laurikainen-kommentoi-siirtoa/