TPS:n 18-vuotias keskikenttäpelaaja lähtee testille Lazioon

TPSTPS:n keskikenttäpelaaja Abukar Mohamed matkustaa sunnuntaina vajaan viikon leirille Italiaan. 18-vuotias Mohamed löi itsensä läpi viime kaudella TPS:n edustusjoukkueessa pelaamalla keskikentän pohjalla 21 Ykkösen ottelua. Perinteinen roomalaisseura SS Lazio on osoittanut kiinnostusta Mohamedia kohtaan ja kutsui hänet harjoittelemaan vajaaksi viikoksi ensi sunnuntaista lähtien. Mohamed on aikaisemmin vieraillut myös Englannissa, FC Liverpoolin organisaatiossa.

– Hän sai vastuuta ja pelasi erinomaisen kauden nuorena pelaajana Ykkösen tasolla. Hän kehittyi pelaajana ja pelin ymmärtäjänä todella paljon kauden mittaan. Uskon, että Abukar treenaa Laziossa Primavera-joukkueen kanssa, mikä on todella hieno juttu. Hän saa upean tilaisuuden nähdä taas vähän suuremman organisaation kuvioita. Abun on määrä palata Suomeen tämän viikon perjantaina, TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen vahvistaa.

– Abu oli tietysti innoissaan saamastaan kutsusta, mutta hän jos joku tietää, että on syytä pitää jalat maan pinnalla. Abun tinkimätön työnteko ja kehittymishalu omassa seurassaan ovat esimerkkejä siitä, että kun hoitaa työnsä parhaalla mahdollisella tavalla, saattavat ne työn hedelmät kiinnostaa myös vähän isommassakin jalkapallomaassa, Laurikainen vielä muistuttaa.

Lähde: TPS:n verkkosivut