FC Interin legenda Timo Furuholm lopettaa uransa – ”Olen kaikkeni antanut”

FC Interin 34-vuotias hyökkääjälegenda Timo Furuholm päättää komean uransa tulevana sunnuntaina. Mies tiedotti asiasta tiistaina.

Pelikenttien väriläiskä Tim Furuholm on pelannut ammattilaiskentillä vuodesta 2003 lähtien. Hän on pelannut urallaan FC Interissä vuosikymmenen ajan (2005-2011 ja 2017-2021), jonka lisäksi muun muassa ulkomailla saksalaisissa Fortuna Düsseldorfissa ja Hallescher FC:ssä.

Furuholm on pelannut Veikkausliigassa 220 ottelua, joissa on syntynyt 83 maalia. Hän julkaisi tiistaina ajatuksiaan omilla verkkosivuillaan.

”Kun on elänyt unelmaansa, niin sen loppumista on mahdotonta ymmärtää, saati hyväksyä. Kun on jonkun eteen niin valtavasti uhrannut, valtavasti antanut, on siitä lähes mahdotonta päästää irti. Oikeaa ajankohtaa ei tule, ei vaikka kuinka odottaisi. 

Matkani jalkapallon parissa on ollut pitkä ja hyvin tunnepitoinen – niin hyvässä kuin pahassa. Kipua, kiukkua ja kyyneleitä. Onnistumisia, onnea ja omistautumista. Pukukopissa olen aina ollut turvassa, se on ollut elämäni pitkäkestoisin koti. 

Olen kaikkeni antanut. Vastineeksi olen saanut sen verran, mitä olen ansainnut. Samalla niin fyysinen kuin henkinenkin hyvinvointi on lajille jollain tasolla uhrattu. Enää ei pysty jatkamaan, vaikka kuinka mieli tekisi. Vihdoin on aika luovuttaa. 

Sunnuntaina 31.10.2021 pelattava ottelu Seinäjoen Jalkapalloklubia vastaan jää, kaikella todennäköisyydellä, urani viimeiseksi. Samalla saan vielä viimeisen kerran kantaa rakastamani seuran paitaa. 

Tässä kohtaa kohtaa jo ensimmäisen kerran kiitos kaikille niille, jotka ovat matkaa kanssani taittanut – niin vastustajille, puolueettomille kuin omillekin.”

— —

Lähde ja koko teksti luettavissa: timofuruholm.com

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän