Tätä ennätystä edes Messi tai Ronaldo ei tule rikkomaan

AC Milan-legenda Filippo Inzaghi sanoi La Gazzetta Dello Sportille, että hän pitää ennätystä hallussaan, mitä kukaan ei tule rikkomaan, edes Messi tai Ronaldo. Hänellä on nimittäin hallussaan cup-finaaleissa tehtyjen maalien ennätys. Hän teki yhteensä kahdeksan maalia finaaleissa pelatessaan Milanille ja Juventukselle.

Parhaiten hänen maaleistaan on jäänyt mieleen hänen tekemänsä kaksi maalia Mestareiden Liigan finaalissa Liverpoolia vastaan vuonna 2007.

Ancelotti (Milanin silloinen valmentaja) ei ollut varma kumpaa peluuttaa, minua vai Alberto Gilardinoa. Minä pelasin ja tein kaksi maalia”.

Ne maalit eivät jääneet sinä vuonna ainoiksi maaleiksi cup-finaaleissa, sillä hän teki myös maalin Super Cupin finaalissa Sevillaa vastaan sekä kaksi maalia Boca Juniorsia vastaan seurajoukkueiden MM-finaalissa.

”Viisi maalia kolmessa finaalissa, mitkä olivat tärkeimpiä finaaleita ja voitimme ne kaikki. Edes Messi tai Ronaldo ei tule koskaan saavuttamaan samaa. Se on ennätys, mistä aion pitää kiinni”.

Inzaghi ei tehnyt aina tyylikkäimpiä maaleja, mutta hän oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan lähes aina. Katso vaikka tästä videosta.

http://www.youtube.com/watch?v=JTbLJ6LQfdQ