Tässä on Huuhkajien 26 pelaajan EM-leiriryhmä

Päävalmentaja Markku Kanerva on julkaissut Huuhkajien ensimmäisen leiriryhmän matkalla kohti EM-kisoja. Joukkue kohtaa lauantaina 29.5. Tukholmassa Ruotsin. 

Lopullinen joukkue EM-lopputurnaukseen julkaistaan 1.6. Ennen EM-lopputurnausta Huuhkajat kohtaa vielä Olympiastadionilla Viron.

”Isolla listalla oli noin 40 nimeä, joista lähdimme valintoja tekemään. Valitettavasti loukkaantumisten takia osa pelaajista, jotka ovat olleet viime vuosina mukana, kuten Jasse TuominenSimon Skrabb ja Rasmus Karjalainen eivät tulleet kysymykseen. Oli tässä pähkäiltävää. Ruotsi-pelin pelipäivä ei ole kansainvälinen pelipäivä, ja pelit jatkuvat tietyissä sarjoissa. Tämä vaati neuvotteluja. Olisin halunnut ilman muuta saada kaikki listalla olevat potentiaaliset pelaajat mukaan, mutta seuroilla oli mahdollisuus olla päästämättä pelaajia”, päävalmentaja Markku Kanerva kommentoi Palloliiton sivuilla.

Esimerkiksi MLS-seura Minnesotassa pelaavat Robin Lod ja Jukka Raitala ovat vielä seurajoukkueen mukana, kuten myös Häckenin kanssa Ruotsin Cupin loppuottelussa Hammarbyn sunnuntaina 30.5. kohtaava Joona Toivio. Myös norjalaista SK Brannia edustava Robert Taylor on vielä seurajoukkueensa mukana.

Kanervan mukaan leiriryhmää täydennetään vielä yhdellä maalivahdilla. Leo Väisänen ja Juhani Ojala liittyvät ryhmään tiistaina, sillä he edustavat vielä maanantaina seurajoukkueitaan.

Alle 21-vuotiaiden maajoukkueesta tuttu Jasin Assehnoun on uutena nimenä Huuhkajien mukana.

”Olisin ottanut hänet jo maaliskuussa antamaan näyttöjä, mutta silloin hän ei vielä päässyt mukaan. Olemme seuranneet häntä pitkään U21-maajoukkueessa ja FC Lahdessa. Hän on taitava, luova pelaaja, jolla on erittäin hyvä laukaus. Hän on monipuolinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan laidassa ja jopa kärjessä. Ennen kaikkea näen hänessä paljon potentiaalia. Pyrin nostamaan aina potentiaalisia pelaajia  joukkueeseen haastamaan nykyisiä pelaajia. Hänen kohdallaan näyttöpaikka meni aika myöhään, mutta nyt hän sen saa”, Kanerva päättää.

HUUHKAJIEN LEIRIRYHMÄ 24.5.-31.5.

Lukas Hradecký,  Bayer 04 Leverkusen
Jesse Joronen,  Brescia Calcio
Anssi Jaakkola, Bristol Rovers

Juhani Ojala, Vejle Boldklub
Leo Väisänen,  IF Elfsborg
Sauli Väisänen,  Chievo Verona
Paulus Arajuuri,  Pafos FC
Daniel O’Shaugnessy, HJK
Robert Ivanov, Warta Poznan
Albin Granlund,  Stal Mielec
Jere Uronen,  KRC Genk
Nicholas Hämäläinen,  Queens Park Rangers
Nikolai Alho,  MTK Budapest

Pyry Soiri,  Esbjerg fB
Glen Kamara, Glasgow Rangers
Joni Kauko,  Esbjerg fB
Onni Valakari, Pafos FC
Rasmus Schüller,  Djurgårdens IF
Thomas Lam,  PEC Zwolle
Tim Sparv, AEL Larissa

Fredrik Jensen,  FC Augsburg
Joel Pohjanpalo,  1.FC Union Berlin
Lassi Lappalainen,  CF Montréal
Marcus Forss,  Brentford FC
Jasin Assehnoun, FC Lahti
Teemu Pukki, Norwich City

Edellinen artikkeliVideo: 37-vuotiaalta Markus Halstilta upea katko Ykkösen debyytissään
Seuraava artikkeliLeft Footin Veikkausliiga-höpinät, osa 10/12: KTP

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän