Suomen puolustustaistelu ei riittänyt Belgiaa vastaan – saumat neljännesvälieriin yhä olemassa

Huuhkajien puolustustaistelu riitti 75 minuuttia, mutta lopulta maailmanrankingin ykkösmaa Belgia oli liian kova vastus ja otti voiton.

Belgia kaatoi Suomen numeroin 0-2 (0-0) B-lohkon päätöskierroksen ottelussa maanantai-iltana. Suomi taisteli urhoollisesti, mutta läpi ottelun päälle painanut Belgia teki lopulta maalit.

Maailmanrankingin ykkösmaa Belgia hallitsi avausjaksoa ja vyörytti jatkuvasti hyökkäyksiä. Suomi puolusti jälleen joukkueena totutun yhtenäisesti, mutta ilman Lukas Hradeckyn paria loistotorjuntaa verkko olisi heilunut. Tauolle mentiin kuitenkin maalittomissa tasanumeroissa.

Belgian hallinta jatkui toisellakin jaksolla, ja Hradecky jatkoi uskomatonta iltaansa. Reilun tunnin pelin jälkeen Belgian Kevin De Bruyne syötti Romelu Lukakun avopaikkaan, joka sijoitti pallon verkkoon. VAR-tarkastuksen jälkeen tilanne vihellettiin paitsioksi, luultavammin sentin marginaalilla.

Mutta 75. minuutilla Belgia osui. Thomas Vermaelen puski kulmapotkun ylärimaan, ja pallo kimposi epäonnekkaasti Hradeckystä omiin, 0-1. Muutamia minuutteja myöhemmin De Bruyne syötti ja Lukaku viimeisteli loppulukemiksi 0-2.

https://twitter.com/ESPNPlus/status/1407082772188045319

Jos twiitti ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

B-lohkon toisessa ottelussa Tanska murjoi Venäjän numeroin 4-1. Tanska nousi samalla lohkokakkoseksi ja etenee neljännesvälieriin.

Suomi on B-lohkon kolmantena ja menemässä tällä hetkellä neljännesvälieriin. Edessä on kuitenkin vielä kolmen lohkon viimeinen ottelukierros, ja etunenässä Espanja ja Kroatia tähyilevät nousua.

Lohkokolmosten tilanne:

Sveitsi: 4 pistettä, maaliero 4-5
Portugali: 3 pistettä, maaliero 5-4
Itävalta: 3 pistettä, maaliero 3-3
Suomi: 3 pistettä, maaliero 1-3
— — —
Espanja: 2 pistettä, maaliero 1-1
Kroatia: 1 piste, maaliero 1-2

Ma 21.6. klo 19:00 Pohjois-Makedonia – Hollanti (C) 0-3
Ma 21.6. klo 19:00 Ukraina – Itävalta (C) 0-1
Ma 21.6. klo 22:00 Venäjä – Tanska (B) 1-4
Ma 21.6. klo 22:00 Suomi – Belgia (B) 0-2

Ti 22.6. klo 22:00 Tshekki – Englanti (D)
Ti 22.6. klo 22:00 Kroatia – Skotlanti (D)

Ke 23.6. klo 19:00 Slovakia – Espanja (E)
Ke 23.6. klo 19:00 Ruotsi – Puola (E)
Ke 23.6. klo 22:00 Saksa – Unkari (F)
Ke 23.6. klo 22:00 Portugali – Ranska (F)

KATSO MYÖS: Futiksen EM-kisoja huipputarjouksilla!

1 kommentti

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän