Huuhkajien EM-kisahaaveille iso kolhu – Slovenia otti tylyn kotivoiton

Huuhkajilla oli epäonnistunut reissu Sloveniaan. Unelma toisista peräkkäisistä EM-kisoista koki valtavan kolauksen.

Slovenia kaatoi Suomen numeroin 3-0 (2-0) EM-karsintojen H-lohkossa lauantai-iltana.

Suomi oli avausjaksolla täysin viennissä. Slovenia meni johtoon reilun vartin jälkeen, kun Benjamin Sesko laukoi rankkarin Lukas Hradeckyn käsien kautta sisään. Sesko lisäsi johtoa 28. minuutilla Suomen pelaajien sekoilun ansiosta.

TSEKKAA TÄMÄ:

Toisella jaksolla Suomi pääsi hieman peliin mukaan, mutta edelleen Slovenia piti ottelua hallussaan. Vaihtomies Daniel Håkans pääsi 75. minuutilla avopaikkaan, mutta Slovenian huippumaalivahti Jan Oblak esitti Gamesaverin.

Suomen orastava takaa-ajo sai lisäajalla tylyn lopun. Erik Janza painoi pallon reppuun, ja näin loppunumeort 3-0.

H-lohkon kärjessä on Slovenia 16 pisteellä. Illalla pelaava Tanska on toisena 13 pisteellä. Suomi on kolmantena 12 pisteellä ja tarvitsee lopuista kolmesta ottelustaan täydet yhdeksän pistettä, jotta EM-kisahaaveet ovat vielä jotenkin elossa.

Suomi isännöi Kazakstania tiistaina Olympiastadionilla. EM-karsintojen kymmenen lohkovoittajaa ja kymmenen lohkokakkosta etenevät Saksassa vuonna 2024 pelattavaan lopputurnaukseen.

H-lohkon ottelut lokakuussa

La 14.10. Pohjois-Irlanti – San Marino 2-0
La 14.10. Slovenia – Suomi 3-0

La 14.10. klo 21.45 Tanska – Kazakstan

Ti 17.10. klo 19.00 Suomi – Kazakstan
Ti 17.10. klo 21.45 Pohjois-Irlanti – Slovenia
Ti 17.10. klo 21.45 San Marino – Tanska

Huuhkajat lokakuussa

Lukas Hradecky, Bayer 04 Leverkusen
Viljami Sinisalo, Exeter City
Hugo Keto, Sandefjord Fotball

Robert Ivanov, Eintracht Braunschweig
Richard Jensen, Aberdeen FC
Arttu Hoskonen, Cracovia
Leo Väisänen, Austin FC
Matti Peltola, HJK
Miro Tenho, HJK
Diogo Tomas, Odds BK
Nikolai Alho, Volos NPS
Jere Uronen, Charlotte FC
Pyry Soiri, HJK
Noah Pallas, AC Oulu
Tuomas Ollila, HJK

Glen Kamara, Leeds United
Rasmus Schüller, Djurgårdens IF
Kaan Kairinen, AC Sparta Praha
Niilo Mäenpää, Warta Poznan
Lucas Lingman, HJK

Teemu Pukki, Minnesota United FC
Joel Pohjanpalo, Venezia FC
Benjamin Källman, Cracovia
Daniel Håkans, Vålerenga Fotball
Robert Taylor, Inter Miami
Marcus Forss, Middlesbrough FC

Lähde: Huuhkajat

Edellinen artikkeliVideo: Teemu Pukilta tyylikäs poistuminen valmistavista harjoituksista Ljubljanassa
Seuraava artikkeliVideo: RoPS:n Antoine Lemarie laukoi Eurogoalin Ykkösen nousukarsinnoissa

1 kommentti

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän