sevilla_logo

La Ligan Sevilla on muuttunut vahvasti kesän siirtoikkunan aikana, nyt seura teki uuden hankinnan Argentiinasta.

Sevilla julkisti eilen hankkineensa Argentiinan maajoukkuepuolustaja Gabriel Mercadon River Platesta. 29-vuotias Mercado on edustanut Riveriä vuodesta 2012 asti. Puolustaja allekirjoitti kolme vuotta kattavan sopimuksen hallitsevan Eurooppa-liigan mestarin kanssa.

Lähtijöistä kenties merkittävin on ollut seuran kapteeni ja legenda, Coke. Oikeana pakkina totutusti nähty Coke lähti testaamaan siipiään Saksassa. Mies siirtyi Bundesliigan Schalkeen noin 5 miljoonalla eurolla.

Coken siirron jälkeen seuraava lähtijä tullee olemaan pitkänhuiskea kärkimies Fernando Llorente. Sevillan urheilutoimenjohtajan Monchin kerrotaan varmistaneen, että Llorenten siirto Valioliigaseura Swanseaan on käytännössä taputeltu. Athletic Bilbaossa ja Juventuksessakin esiintynyt Llorente siirtynee Swanseaan kahden vuoden mittaisella sopparilla lähipäivien aikana.

Avaa tästä tili NordicBetille ja saat bonuksia vuoden loppuun saakka!

Ei kommentteja

JÄTÄ VASTAUS