Santiago Solari nimitettiin Real Madridin vakituiseksi päävalmentajaksi

Santiago Solari sai Real Madridilta vakituisen pestin, jonka myötä hän jatkaa päävalmentajana ainakin kuluvan kauden loppuun saakka.

42-vuotias argentiinalainen nimitettiin Realin väliaikaiseksi päävalmentajaksi lokakuun lopussa, kun seura antoi kenkää pahemman kerran epäonnistuneelle Julen Lopeteguille. La Ligan sääntöjen mukaan seurojen väliaikaiset valmentajat voivat toimia pestissään korkeintaan neljän ottelun ajan, joten Madridin kuninkaalliset olivat pakotettuja tekemään valinta.

Oman väliaikaiskautensa aikana Solarin valmentama Real Madrid voitti kaikki ottelunsa, murskaavalla 15-2 maalierolla. Aiemmin Solari on valmentanut Real Madridin B-joukkuetta sekä organisaation junioreita.

Ennen valmennusuraansa Rosariossa syntynyt keskikenttäpelaaja edusti Realia vuosina 2000-2005 kaikkiaan 131 ottelussa.

Real Madridin urheilutoimenjohtaja Jorge Valdano paljastikin Solarin pelaajauralta mielenkiintoisen asian. Valdanon mukaan Real tarjosi argentiinalaiselle useita mahdollisuuksia lähteä seurasta suuremman peliajan ja muhkeamman tilipussin perässä, mutta uskollinen Solari kieltäytyi jokaisesta mahdollisuudesta.

Espanjalaismedioiden mukaan kyseessä on pidempiaikainen sopimus, joka kattaa ainakin tämän kauden loppuun saakka.

Santiago Solari sai pysyvän päävalmentajan pestin Real Madridilta

Mikäli twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

– – – – – 

Katso myös: Video: AIK voitti Ruotsin mestaruuden – fanit sekosivat täysin!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here