Saksalaishengessä Triplauksen viikonloppu käyntiin

Saksalaishengessä potkaistaan Triplauksen viikonloppu käyntiin, kun edustettuna on maan kaksi ylintä sarjaporrasta.

Triplaus-kilpailussa pelaajan tarkoituksena on triplata aloituspanoksensa (10-30€) perjantaista sunnuntaihin, eli kolmen päivän ajan. Mikäli tämä onnistuu, pääsee pelaaja omien voittojensa lisäksi käsiksi vähintään 2000€ jackpotiin!

Linja on tänään selkeä, runsasmaalisuuteen luotetaan. 19:30 aloitetaan ensimmäisellä taistolla Dynamo Dresdenin ja HSV:n kesken, johon myös vieraat suosikkina lähtevät. Dynamo ei ole kuitenkaan lainkaan heittopussina, sillä edellinen joukkueiden keskinäinen päättyi tällä stadionilla isäntien 4-1 voittoon. Eiköhän maaleja molempien puolesta nähdä tänäänkin. Joukkueiden otteluissa on keskimäärin menty tällä kaudella 2.6 maalin keskiarvolla.

Buliperjantain näyttämönä toimii tänä perjantaina Signal Iduna Park, jossa Dortmund isännöi hienoa kautta pelaavaa Freiburgia. Erling Håland ja kumppanit ovat varmasti talvitauon jälkeen nälkäisiä, eikä isäntien voitto yllättäisi missään nimessä. Freiburg on kuitenkin europaikoilla edelleen kiinni ja pitkään peräsimessä ollut Christian Streich on ennenkin Dortmundia kiusannut. Kaksi edellistä keskinäistä ovat nimittäin Freiburgin voitoksi taittuneet. Molempien maalilla liikkeelle.

TRIPLAUKSEEN!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän