Klassikkovideo: Roy Keane ei odottele ketään – Ronaldo ja Diego Simeone jäävät ihmettelemään

roy keane ei odottele

Manchester Unitedin pelaajalegenda Roy Keanea ei kiinnostanut lainkaan odotella Ronaldoa ja Diego Simeonea kättelytilanteessa vuonna 1999.

ManU kohtasi Interin Mestarien liigan puolivälierien toisessa osaottelussa legendaarisella San Sirolla maaliskuussa 1999. Ottelu päättyi numeroihin 1-1 ja ManU eteni välieriin yhteismaalein 3-1.

Ennen alkuvihellystä Unitedin pelaajat kävelivät Inter-pelaajien ohi ja kättelivät heitä aivan normaalin kaavan mukaan. Inter-pelaajista brassitähti Ronaldo ja Diego Simeone käärivät vielä pelisukkiaan ja nostivat katseensa ylös juuri, kun Keane oli heidän kohdallaan. Keanea ei kiinnostanut enää lainkaan kätellä, vaan hän käveli ohi määrätietoisesti ja hieman raivokas ilme kasvoillaan.

Nykyään 48-vuotias Keane pelasi Unitedissa vuodet 1993-2005 ja oli pitkään joukkueen kapteeni. Keane oli pelaajana keskikentän suuri johtajaluonne, joka sortui toisinaan todella rajauihin taklauksiin. Hän voitti Unitedin paidassa mm. Mestarien liigan juuri alla olevan videon kaudella, Valioliigan peräti seitsemän kertaa sekä FA Cupin neljä kertaa.

ManU eteni lopulta Mestarien liigan voittoon asti toukokuussa 1999, kun ikimuistoisessa finaalissa Bayern Munchen kaatui numeroin 2-1. Teddy Sheringham ja nykyinen pääkoutsi Ole Gunnar Solskjaer tekivät maalit lisäajalla.

Roy Keane ei odottele ketään

Jos video ei jostain syystä aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

Jos video ei jostain syystä aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

— —
KATSO MYÖS: Video: Laukaus meni 20 metriä ohi – maalivahti peitti alakulman heittäytymällä

Uuden toiminnallisuuden ansiosta voit avata tilin ja lyödä vetoa kätevästi suoraan bannerin kautta. Testaa uutta Trustlyn tarjoamaa toimintoa yläpuolelta!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here