Klassikkovideo: Roy Keane ei odottele kättelyitä – Ronaldo ja Diego Simeone jäävät ihmettelemään

roy keane ei odottele

Manchester Unitedin pelaajalegenda Roy Keane täyttää lauantaina 53 vuotta. Oikein hyvää syntymäpäivää! 

Tulisieluisena pelaajana tunnettu irlantilainen Roy Keane pelasi Manchester Unitedissa vuodet 1993–2005 ja oli pitkään joukkueen kapteeni. Keane oli pelaajana keskikentän suuri johtajaluonne, joka sortui toisinaan todella rajuihin taklauksiin.

Hän voitti Unitedin paidassa muun muassa Mestarien liigan, Valioliigan peräti seitsemän kertaa sekä FA Cupin neljä kertaa. Irlannin maajoukkueessa hän pelasi 67 ottelua, joissa syntyi yhdeksän maalia.

Maaliskuussa 1999 ManU kohtasi Interin Mestarien liigan puolivälierien toisessa osaottelussa legendaarisella San Sirolla. Ottelu päättyi numeroihin 1-1, ja ManU eteni välieriin yhteismaalein 3-1.

Ennen alkuvihellystä Unitedin pelaajat kävelivät Inter-pelaajien ohi ja kättelivät heitä normaalin kaavan mukaan. Inter-pelaajista brassitähti Ronaldo ja Diego Simeone käärivät vielä pelisukkiaan ja nostivat katseensa ylös juuri, kun Keane oli heidän kohdallaan. Keanea ei kiinnostanut enää lainkaan kätellä, vaan hän käveli ohi määrätietoisesti ja hieman raivokas ilme kasvoillaan.

ManU eteni lopulta Mestarien liigan voittoon asti toukokuussa 1999, kun ikimuistoisessa finaalissa Bayern Munchen kaatui numeroin 2-1. Teddy Sheringham ja nykyinen pääkoutsi Ole Gunnar Solskjaer tekivät maalit lisäajalla.

Roy Keane ei odottele ketään

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.
Edellinen artikkeliVideo: Espanja juhlii olympiakultaa – maalivahti Arnau Tenasilta uskomaton heittosyöttö jatkoajalla
Seuraava artikkeliVideo: 17-vuotiaalta Osku Maukoselta upea tuplatorjunta – FC Lahdelle komea kotivoitto

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän