Ranskan heikkoudet Suomen tiedossa

Suomen sijoitus lohkon kolmanneksi on varmistunut ennen tiistaina pelattavaa Ranska-ottelua. Suomi on kerännyt seitsemästä ottelusta yhdeksän pistettä. Lohkon kärjessä ovat Espanja (17 pistettä) ja Ranska (14 pistettä). Suomen valmentajan Markku Kanervan mielestä kovalta vastustajalta löytyy heikkouksia.

– Pohjalla on kaksi hyvää peliä. Tuloksellisesti Espanjaa vastaan jäi hampaankoloon, mutta Georgia voitto oli tärkeä ja saimme kolmannen sijan. Ranskaa vastaan pelasimme viimeksi toisen hyvän jakson, jolloin pistimme Ranskan ahtaalle. En näe mitään syytä, miksi emme voisi tehdä sitä uudelleen, Kanerva korostaa.

– Ei voi sanoa, ettei meillä olisi paineita tässä pelissä. Futiksessa pelataan aina tuloksesta, maineesta ja kunniasta ilman muuta.

Suomen ja Ranskan viimeisin kohtaaminen oli vuosi sitten syyskuussa olympiastadionilla. Tuolloin Ranska vei pisteet lukemin 1-0. Kanervan mukaan Ranskallakin on heikkoutensa ennakkosuosikin asemasta huolimatta.

– Asennetta odotetaan ja sen pelaajat tulevat näyttämään. Taktisessa mielessä Ranska tulee varmasti hyökkäämään kotikentällään.

– Ranskalla on heikkouksia, sillä tilanteen vaihdossa he saattavat jättää neljä pelaajaa ylös. Se antaa meille tilaa pelinrakenteluun, mutta jos menetämme pallon, heillä on neljä kaveria menossa kovaa vauhtia eteenpäin. Tasapaino on tärkeää säilyttää, luotsi päättää.