Video: Ranska kaatoi Saksan – varjoliitäjä aiheutti vaaratilanteen kentällä

EM-kisojen ensimmäisen ottelukierroksen viimeiset ottelut pelattiin tiistai-iltana. Ranska otti niukan voiton Saksasta. Ennen ottelun alkua kentällä nähtiin vaaratilanne.

— — — —
Veikkauskisa jokaiseen Huuhkajien peliin: 500€ palkinto + Huuhkajien pelipaita!
— — — —

Ranska kaatoi Saksan numeroin 1-0 (1-0) F-lohkon ottelussa Allianz Arenalla Münchenissä tiistai-iltana. Kahden jättiläisen kamppailussa edettiin Ranskan hienoisessa hallinnassa. Ottelun voitto-osuma syntyi 20. minuutilla, kun saksalaistoppari Mats Hummels ohjasi pallon epäonnekkaasti omaan maaliin.

Toisella jaksolla nähtiin piristyneempi Saksa, ja tasoitusmaali oli lähellä. Painostusjakson aikana lähimpänä tasoitusmaalia oli Serge Gnabry, mutta pallo meni hieman yli. Ranskalaistähti Kylian Mbappe taiteili hienon maalin 66. minuutilla, mutta tilanne vihellettiin lopulta paitsioksi. Sitten 85. minuutilla Mbappe jakeli Karim Benzemalle tyhjiin, ja pallo maaliin. Kuitenkin myös tämä maali vihellettiin videotarkastuksen jälkeen paitsioksi.

Saksa ei saanut tehtyä tasoitusmaalia, joten Ranskalle tärkeät kolme pistettä.

F-lohkon aiemmassa ottelussa Unkari piti pitkään Portugalia ahtaalla. Portugali oli kuitenkin tehokkaana ottelun lopussa ja voitti ottelun numeroin 0-3 (0-0). Kaksi maalia tehnyt Cristiano Ronaldo nousi samalla EM-kisojen kaikkien aikojen eniten maaleja tehneeksi pelaajaksi 11 osumallaan.

Vaaratilanne juuri ennen ottelun alkua

Juuri ennen aloituspotkua nähtiin vaaratilanne, kun Greenpeacen aktivisti lenteli luvattomasti stadionin yllä moottoroidulla varjoliitimellä. Hän sotkeutui kameroiden kaapeleihin, ja joutui ilmeisesti tekemään hätälaskun. Törmäys katsojiin ja valmentajiin oli lähellä. Greenpeace pahoitteli vaaratilannetta pian tapahtuman jälkeen.

Jos twiitti ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

Jos twiitti ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

TIISTAIN TULOKSET:
Unkari – Portugali (F) 0-3
Ranska – Saksa (F)

KESKIVIIKON OTTELUT:
Klo 16:00 Suomi – Venäjä (B)
Klo 19:00 Turkki – Wales (A)
Klo 22:00 Italia – Sveitsi (A)

— —
KATSO MYÖS: Futiksen EM-kisoja kohti huipputarjouksilla!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän