Puoliaika.com otteluennakko: Suomi – Ukraina

Puoliaika - otteluennakko, jalkapallo

Puoliaika - otteluennakko, jalkapallo

Suomi jatkaa MM-karsintaurakkaansa tänään. Tampereen Ratinan stadionille vastustajaksi saapuu aina vaarallinen Ukraina. Lohkossa kolmantena oleva Ukraina voitti marraskuussa joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen.

Suomen osalta surullisissa merkeissä menneet MM-karsinnat jatkuvat taas. Lohko 1:n toiseksi viimeisenä majaileva Suomi on saanut viiden ottelun aikana kasaan vain yhden pisteen. Ukraina on puolestaan lohkokolmosena Kroatian ja Islannin takana.

Suomen ongelmana on ollut hampaaton hyökkäyspeli, joka on tuottanut vain kolme osumaa. Vastapainoksi alakerrassa on tehty isoja töppäyksiä, jotka ovat maksaneet pisteitä.

Tänään on kasvojenpesun paikka Ukrainaa vastaan. Ukraina on fyysisesti vahva joukkue, josta löytyy myös taitoa. Varsinkin laidoilla viihtyvien Yevhen Konoplyankan ja Kiovan Dynamon Andriy Yarmelonkon kanssa Huuhkajat saavat olla tarkkana.

Suomelta puuttuu illan ottelusta valtavan tärkeä alakerran johtaja, Paulus Arajuuri. Arajuuren lisäksi myös keskikentän höylä Alexander Ring on sivussa. Molemmat kärsivät pelikieltoja.

Ukraina pääsee otteluun ilman merkittäviä poissaolijoita ja tämäkin seikka nostaa vierasjoukkueen illan ennakkosuosikiksi.

Odotettavissa on vaikea ilta lohkon jatkopaikkaa jahtaavaa Ukrainaa vastaan. Vieraiden maalin tai kahden vierasvoitto on todennäköisin lopputulos.

Poimimme Unibetin listalta pari kohdetta illan otteluun.

  • Ukraina @1.77
  • Puoliaika/lopputulos: X/2 @4.40

unibet