Puoliaika.com otteluennakko: Leicester – Chelsea

Betsson

Kahden edellisen kauden Valioliigamestarit kohtaavat, kun Leicesterin vieraaksi King Power Stadiumille saapuu Chelsea.

Viime kaudella sensaatiomaisesti Valioliigan mestaruuteen yltänyt Leicester on tällä kaudella ollut melkoisen ailahteleva – kenties odotetustikin. Joukkue ei ole missään vaiheessa kautta saanut viime vuoden kaltaista meininkiä päälle, ja tulokset ovat vaihdelleet viikosta toiseen.

Nyt Leicesterillä on allaan kolme perättäistä tappiotonta ottelua. Varsinkin viime viikonlopun vierasvoitto Evertonin Goodison Parkilla nostattaa Claudio Ranierin miehistön mielialaa takuuvarmasti.

Illan otteluun kotijoukkue ei pääse parhaalla mahdollisella miehistöllään. Elintärkeä Riyad Mahrez, sekä kesän megahankinta Islam Slimani ovat molemmat maajoukkuekomennuksella Afrikan mestaruuskisoissa. Jamie Vardyn ja Andy Kingin pelikunto on ollut arvoitus, molempien podettua flunssaa viikon verran.

Chelsea puolestaan on ollut tällä kaudella uskomattomassa vireessä. Antonio Conten sinipaidat nappasivat huimat 13 liigavoittoa putkeen, joka tuli päätökseen edellisellä kierroksella Tottenhamin vieraana. Lontoolaiset ovat silti selkeä ykkössuosikki tämän kauden mestariksi.

Brittimedia on revitellyt Diego Costan sekä seuran valmennushenkilökunnan välisellä riidalla, jonka johdosta espanjalainen ei matkustanut joukkueen mukana Leicester-peliin. Costa on raporttien mukaan valitellut kipeää alaselkää, mikä seuran kuntovalmentajien mukaan on aiheetonta. Heidän mukaan espanjalaisella ei ole mitään vammoja tällä hetkellä.

Monet arvostetut uutistoimistot kertovat Costan saaneen tarjouksen Kiinan Superliigasta, joka takaisi miehelle lähes 40 miljoonan euron vuositulot. Siirtospekuloinnin ja väitettyjen selkävammojen johdosta Costa ei ole harjoitellut kolmeen päivään ja päävalmentaja Conte näki joukkueensa parhaaksi jättää maalitykki Lontooseen.

Kumpikaan joukkue ei lähde optimaalisista lähtökohdista illan kamppailuun. Paremmassa vireessä oleva Chelsea on silti ottelun ennakkosuosikki. Tänään kohtaa kaksi vastahyökkäyksiin pelinsä perustavaa joukkuetta. Uskomme Chelsean hakevan vieraspisteet yhden maalin voitolla, varsinkin vahvemman puolustuksensa ansiosta.

Poimimme Betssonin listalta seuraavat kohteet, joita lähdemme illan ottelussa kokeilemaan:

  • Chelsea @1.82
  • Vierasvoitto+alle 3.5 maalia @2.37
  • Danny Simpson keltainen kortti @3.50