Jalkapallon otteluennakot Puoliaika.comissa

Englannin Valioliigakauden 2017/18 avauskierroksella kohtaavat Arsenal ja kaksi vuotta sitten mestaruuden napannut Leicester. Perinteisesti Arsenal on esiintynyt heikosti avauspelissä, sillä Arsène Wengerin miehistö on voittanut vain yhden seitsemästä edellisestä avauskierroksen kamppailustaan.

Arsenal lähtee uuteen kauteen erikoisesta tilanteesta, sillä joukkue jäi viime kaudella viidenneksi, eikä selviytynyt tulevan kauden Mestarien liigaan. Wenger on jo ilmoittanut aikovansa lepuuttaa avainpelaajiaan Eurooppa-liigan otteluissa. Tämän pitäisi näkyä vahvempina otteina Valioliigan tiimellyksessä.

Leicester on illan kamppailussa selkeä altavastaaja, vaikka Arsenalin heikot avauskierrokset ovat päävalmentaja Craig Shakespearen tiedossa. Viime kauden lopussa säilymisen varmistanut Leicester on pystynyt pitämään isoimmat tähtensä ainakin toistaiseksi King Power Stadiumilla. Joukkue on itse asiassa vahvistunut mm. Vicente Iborran, Kelechi Iheanachon ja Hull Cityn kulttipelaaja Harry Maguiren verran.

Silti Leicester menettänee avainpelaajistaan elokuun aikana vielä Riyad Mahrezin sekä Danny Drinkwaterin, jotka ovat suurempien seurojen kiikarissa. Mahrezin perässä on mm. AS Roma, kun taas keskikenttämies Drinkwaterin haluaisi Chelsea-luotsi Antonio Conte. Sekä Drinkwater, että Mahrez kuitenkin avaavat kauden Kettujen riveissä.

Arsenal lähtee Leicester-kamppailuun ilman suurinta tähteään, Alexis Sánchezia, joka parantelee vammojaan. Chileläisen lisäksi keskikentän pitkäaikaispotilas Santi Cazorla on edelleen telakalla. Ranskalaistoppari Laurent Koscielny missaa avausottelun pelikiellon vuoksi.

Arsenal on joka tapauksessa illan suosikki. Kaiken järjen mukaan Wengerin miehistö pääsee aloittamaan kauden kotivoitolla eikä Leicesterille jää mitään kotiintuomisia.

NordicBet tarjoaa nyt riskittömän vedon, joka kannattaa ehdottomasti lunastaa vaikka illan pelissä. Lue riskittömästä vedosta lisää tästä linkistä. Kaikkien Valioliigafanien kannattaa myös hoitaa tulevan kauden voittajavedot pois alta. Lue kohteista lisää täältä ja tästä.

Poimimme illan kamppailuun muutaman kohteen NordicBetin listalta, joita lähdemme kokeilemaan.

  • Arsenal voittaa @1.52
  • Alexandre Lacazette tekee maalin @1.95
  • Granit Xhaka saa keltaisen kortin @3.25

Jos sinulla ei vielä ole Unibetin tiliä, niin avaa se klikkaamalla tästä.