Puoliaika.com ennakko: Leverkusen – Roma

Otteluennakko: Mestarien Liiga

Tänään pelataan taas Mestarien liigaa ja Leverkusen saa vieraita Roomasta. Roma on tällä hetkellä viimeisenä lohkossa ja tarvitsee kipeästi pisteitä.

Roma hävisi viime kierroksella Batelle 3-2 ja on kahden ottelun jälkeen saanut vain yhden pisteen. Leverkusen puolestaan on saanut yhden voiton turvin kolme pistettä. Ottelusta on odotettavissa erittäin tiukkaa vääntöä ja on vaikea nähdä, että joukkueista kumpikaan lähtisi tähän selvänä ennakkosuosikkina.

Leverkusen on kolmesta viimeisestä ottelusta saanut vain kaksi tasapeliä, kun taas Roma on ottanut kaksi voittoa. Viimeksi viikoloppuna Roma kaatoi vakuuttavalla toisen puoliajan esityksellä Empolin, kun pelasi 0-0 tasapelin Hamburger SV:n kanssa.

Poissaoloja molemmilla seuroilla on useita. Romalla nämä painavat hieman enemmän vaakakupissa, sillä pois ovat Francesco Totti, Seidou Keita ja Kevin Strootman. Myös Edin Dzekon pelaaminen on epävarmaa.

Leverkusenin poissaoloista pahin on Kevin Kampi. mutta hänen tilanne ratkeaa vasta myöhemmin. Kotijoukkue tarvitsee miestä pyörittämään hyökkäyksiä, joten hänen pelaamisensa auttaisi Leverkusenia todella paljon.

Leverkusen on vahvempi tähän ottelun lähdettäessä, mutta Roma on yllätysvalmis ja se huomattiin esimerkiksi tasapelissä Barcelonaa vastaan.

Toimitus poimii otteluun Nordicbetin listoilta seuraavat kohteet:

Molemmat tekevät maali @1.65

Yli 2,5 maalia @1.85

Leverkusen @1.90

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän