Puoliaika.com ennakko: HIFK – VPS

hifk-fotboll-vps-jalkapallo-veikkausliiga-puoliaika.com

 

Liigacupin jatkopelit pyörähtivät käyntiin ja liiganousija HIFK saa vastaansa VPS:n Talin hallissa

HIFK voitti oman lohkonsa ja murskasi suvereenisti viimeisessä pelissä Interin luvuin 6-0. Kaksi viimeistä harjoitusottelua ovat päättyneet tasan (Levadia 2-2, PK-35 1-1).

Erittäin vahvasti pelannut HIFK teki Liigacupin lohkovaiheessa SJK:n kanssa eniten maaleja (12), mutta erikoista on, että jokaisen maalin teki eri pelaaja. VPS pääsi lohkostaan kakkossijalta jatkoon tehden vain kolme maalia ja näistä maaleista kaksi teki jenkkivahvistus Jordan Seabrook.  Jenkki on kuitenkin VPS:n mukaan henkilökohtaisista syistä poissa. Myös yksi Vepsun nimekkäimmistä pelaajista, Steven Morrisey on poissa, mutta aikaisemmin tänä vuonna HIFK:n kanssa harjoitellut Juho Mäkelä on testillä VPS:n riveissä ja häneltä johto odottaa tehoja.  VPS loistaa muillakin poissaoloilla, sillä  Timi Lahti, Eero Tamminen sekä maalivahti Karl-Filip Eriksson ovat poissa

Denis Abdulahin ja Clifton Miheson kohdalla emme ota mitään riskejä, joten hekin ovat poissa” Huttunen kertoo seuran verkkosivuilla.

HIFK:lta sivussa ovat ainakin Pauli Kuusijärvi, Kalle Sotka sekä kapteeni Esa Terävä

Ottelu itsessään tulee olemaan vauhdikasta, sillä molemmilla on nälkä päästä jatkoon. Varsinkin HIFK:lla on näytön paikka, sillä moni kyselee, että riittääkö helsinkiläisten rosteri Liigaan. Viime kauden 4. sijalle yltänyt VPS onkin täydellinen mittari tässä vaiheessa kautta mittaamaan HIFK:n tason. Toimitus suosittelee kaikkia kynnellekykeneviä suuntaamaan Talin halliin klo 13:30.

Nordicbetin listalta poimimme seuraavat kohteet tähän peliin.

yli 2,5 maalia @1.85

Puoliaika/lopputulos X/1 @4.80

HIFK @2.01

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here