PK-35 Vantaan tyhjennys jatkuu – tehohyökkääjä siirtyy HIFK:hon

hifk_articlethumbHIFK on tehnyt loppukauden ja kauden 2017 kattavan pelaajasopimuksen hyökkääjänä ja laitapelaajana viihtyvän Aleksi Ristolan kanssa.

Ristola on pelannut tällä kaudella PK-35 Vantaan riveissä 22 ottelua, joissa hän on tehnyt 6 maalia. Uransa aikana hän on tehnyt Veikkausliigassa yhteensä 29 maalia 130 ottelussa. PK-35 Vantaan lisäksi Ristola on edustanut niin Turun Palloseuraa, Myllykosken Palloa, FC Honkaa kuin FC Lahtea.

– Hienoa, että saimme vahvistettua joukkuetta vielä siirtoajan kynnyksellä. Ristola on meille tuttu pelaaja ja uskon, että mies sopeutuu nopeasti HIFK:hon. ”Gepardi” tuo hyökkäykseen entisestään lisää nopeutta ja yllätyksellisyyttä. Lisäksi Aleksilla on ainutlaatuinen taito hakeutua maalintekopaikoille ja kuusi maalia tällä kaudella on erinomainen esimerkki siitä, HIFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä kertoo.

– Hyvällä mielellä ja intoa täynnä palaan HIFK:hon. Loppukauden tavoite on säilyttää sarjapaikka ja minun ainoa tavoite on auttaa siinä joukkuetta parhaani mukaan. Joukkue on minulle tuttu niin pelaajien kuin taustojen osalta. Lisäksi minulla on vain hyviä muistoja edelliseltä visiitiltäni HIFK:ssa, Ristola kertoo.

Ristola liittyy HIFK:n harjoitusvahvuuteen välittömästi.

HIFK on Veikkausliigan sarjataulukossa kymmenentenä ja helsinkiläisjoukkue kohtaa maaottelutauon jälkeen Vaasan Palloseuran perjantaina 9.9.

Lähde: www.hifkfotboll.fi

Kaksi muuta pelaajaa jättävät PK:n

PK-35 Vantaa tiedotti myöhemmin tiistai-iltapäivän aikana, että Ristolan lisäksi Ilari Äijälä ja Nosh A Lody jättävät vantaalaisseuran.

Veikkausliiga otteluennakko - Puoliaika.com - Coolbet

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän