Pitkään Euroopassa pelannut Felipe Melo palaa Brasiliaan

palmeiras

Yli 12 vuotta Euroopan kentillä pelannut brasilialainen keskikenttämies Felipe Melo palaa kotimaahansa. Vain viidesti tällä kaudella Interin paidassa Italian Serie A:ssa esiintynyt Melo on tehnyt kolmivuotisen sopimuksen Palmeirasin kanssa.

Aggressiivisena pelaajana tunnettu Felipe Melo ,33, siirtyi vuonna 2004 Real Mallorcan paitaan Brasilian pääsarjan Grêmiosta. Sen jälkeen mies on nähty Racing Santanderin, Almerían, Fiorentinan ja Juventuksen väreissä.

Uransa parhaat vuodet mies vietti Turkissa. Melo kuului Galatasarayn joukkueeseen, joka nappasi vuosien 2011-2015 välillä kolme Turkin mestaruutta, kaksi Turkin cup-mestaruutta sekä kolme Turkin super-cupia.

Kaudeksi 2015/16 brasilialainen siirtyi Interin paitaan, jossa mies saikin mukavasti peliaikaa. Tällä kaudella Melo on jäänyt statistin rooliin, eikä Interillä ollut enää käyttöä urallaan moniin ylilyönteihin syyllistyneellä brasilialaisella.

Melon uudeksi osoitteeksi muodostui Brasilian pääsarjajoukkue Palmeiras, joka tarjosi uransa loppua lähestyvälle keskikenttämiehelle 3-vuotisen sopimuksen.

Melon uran suurin pettymys oli kesän 2010 MM-kisojen puolivälieräottelu Hollantia vastaan. Mies syötti Robinhon tekemän avausmaalin, mutta toisella jaksolla hän jatkoi Hollannin Wesley Sneijderin lähettämän keskityksen omaan maaliin. Mies sai myös punaisen kortin, kun hän talloi maassa makaavan Arjen Robbenin päälle nappulakengillään. Hollanti voitti ottelun 2-1 ja eteni aina turnauksen finaaliin, jossa oranssipaidat kaatuivat Espanjalle. Melosta leivottiin Brasiliassa yksi suurimmista syntipukeista maan huonolle menestykselle.