Pepe vahvisti jättävänsä Real Madridin – useampi seura jahtaa portugalilaistopparia

PepePortugalin maajoukkueen 34-vuotias keskuspuolustaja Pepe ilmoitti maanantaina jättävänsä seurajoukkueensa Real Madridin. Pepen sopimus Realin kanssa umpeutuu kesäkuun lopussa.

Pepe siirtyi Real Madridiin heinäkuussa 2007 Portosta noin 30 miljoonan euron siirtosummalla. Hän on siis edustanut madridilaisseuraa nyt 10 vuoden ajan.

– On selvää, etten aio jatkaa Real Madridissa. Matkani Madridissa päättyy, Pepe kertoi Copelle.

– Seura tarjosi minulle vain yhden vuoden jatkosopimusta kahden vuoden sijasta. Olen kuitenkin onnellinen, koska olen antanut vuosien saatossa kaikkeni tälle seuralle, Pepe sanoi.

Pepe on yhdistetty viime aikoina kiihtyneissä huhuissa vahvimmin PSG:n ja Inter Milanin riveihin. Myös Valioliigaseurat ovat olleet kiinnostuneita Pepen palveluksista. Portugalilaistoppari myöntää siirtohuhut.

– Minulla ei ole vielä allekirjoitettua sopimusta uuden joukkueen kanssa. Olen kuitenkin saanut paljon tarjouksia esimerkiksi Pariisista, Milanosta ja Englannista, Pepe paljasti.

Pepe pelasi loukkaantumisten takia vain 18 ottelua tällä kaudella. Hän auttoi Real Madridin voittamaan kolme Espanjan pääsarjamestaruutta ja kolme kertaa Mestarien liigan.