Patrick Vieirasta Nicen päävalmentaja

Aiemmin New York City FC:tä valmentanut Arsenal-legenda korvaa Dortmundiin loikanneen Lucien Favren Nicen peräsimessä.

Senegalissa syntynyt Patrick Vieira edusti pelaajana muun muassa Interiä, Juventusta sekä Inter Milania. Parhaiten keskikentän sieluna tunnettu Vieira kuitenkin muistetaan Arsenalista, jossa hän pelasi kaikkiaan 279 ottelua, voittaen muun muassa kolme Valioliigan mestaruutta.

Ranskan maajoukkueessa miehelle kertyi 107 ottelua. Les Bleusin paidassa Vieira pääsi juhlimaan sekä MM- että EM-kultaa.

Seuraava askel Ranskassa

Kentän ulkopuolisen uransa 41-vuotias Vieira aloitti vuonna 2015, kun hänet nimitettiin Manchester Cityn kehitysjohtajaksi. Ensimmäisen valmentajapestinsä hän otti vastaan tammikuussa 2016, siirryttyään aiemman työnantajansa sisarseura New York City FC:n päävalmentajaksi.

Nyt Vieiralla on edessään seuraava askel, kun hän hyppää Nicessä Lucien Favren saappaisiin. Favre siirtyi aiemmin kesällä saksalaisjätti Borussia Dortmundin peräsimeen.

Nicessä Vieira pääsee työskentelemään mielenkiintoisten pelaajien kanssa, sillä joukkuetta edustavat muun muassa jalkapallokenttien väriläiskä Mario Balotelli, kokenut brassitoppari Dante sekä yhtenä ranskalaisen jalkapallon suurimmista lupauksista pidetty Malang Sarr.

Nicen päävalmentajaksi siirtyvän Vieiran tähtihetkiä

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen myös TÄÄLTÄ.

Lisää uutisia Ranskasta TÄÄLLÄ.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here