Päätöskierroksella runsasmaalista, Bodo/Glimt voittoon

Norjassa tahkotaan lauantai-tiistaiakselilla kauden päätöskierros, joka tarjoaa enemmän tai vähemmän motivaatiopitoisia vääntöjä framille. Itse tartun lauantaina tutun tuotteliaaseen hevoseen.

Bodo/Glimt – Viking

Norjan Mestaruuden jo hyvissä ajoin varmistanut ja sarjakakkosta Moldea 19 pinnan erolla ennen kauden viimeistä sarjakierrosta johtava Bodo/Glimt on ollut eurooppalaisen kesän todellinen supersuorittaja. Joukkue on survonut tulostauluille hurjia lukemia ja rikkonut norjalaisia pääsarjaennätyksiä sekä piste- että maalimittareilla tutkittaessa. Norjan parhaasta joukkueesta ei siis jää liikaa epäselvyyksiä ilmaan leijailemaan.

Kjetil Knutsenin suojatit kokivat ensimmäisen pistemenetyksen vasta kauden loppupuolella, ja kotinurmella on edelleen painettu kaikki 14 matsia kolmen pisteen lopputulemaan. Kotiotteluiden maaliero 56-11 kertoo omaa kieltään Bodon ylivoimasta.

Lauantaina kikkaillaan Bodo/Glimtin ja vieraaksi saapuvan Vikingin osalta kauden viimeinen vääntö, jossa molemmat pääsevät sinkoilemaan paineettoman vapautuneesti. Sarjassa kuudentena majaileva Viking ei enää europaikoille yllä, joten vierailijoiden tehtäväksi jää kelistä nauttiminen ja mukana rimpuilu. Viking pääsee matsiin periaatteessa parhaalla kokoonpanolla, mutta joidenkin huhujen mukaan käskyttäjä Bjarne Berntsen saattaisi kentälle hieman kokeiluluontoista kattausta jossain kohtaa viskellä.

Bodo/Glimt haluaa varmasti poistua kauden päätteeksi etäsaunaillan puolelle puhtaalla kotisaldolla ja mielellään loisteliaan peliesityksen jälkeen – tappio kauden vimeisessä kotiottelussa saattaisi latistaa tunnelmaa väkisinkin parin piirun verran alaspäin. Itse käännän motivaatioedun muun muassa kotitaian säilyttämisen ja viimeisen kotiesiintymisen takia isännille

Mikä olennaisinta, maalitykki Kasper Junkerille pedataan edelleen julkisissa puheissa sarjan maalikuninkaan viittaa. Junker jakaa ennen viimeistä kierrosta 25 kihauksellaan maalipörssin kärkitilan Kristiansundin Amahl Pellegrinon kanssa, joten mies varmasti janoaa osumia ensimmäisestä minuutista lähtien. Isompia kokoonpanohuolia ei isännillä pitäisi olla, joten Saltnesin ja Bergin yläpuolella kärjessä nähtäneen tuttu tuhoisa Junkerin sekä Philip Zinckernagelin muodostama kaksikko

Pelivalinta

Bodo/Glimt on vienyt joukkueiden keskinäiset maalirikkaat kamppailut viime aikoina nimiinsä. Maalirikasta kamppailua odotan myös lauantailta. Viking toki yrittää mestareita horjuttaa eikä nahkaansa halvalla myy, mutta jos matsissa lähdetään Bodon ottelukaavaa noudattaen haastamaan hyökkäystä hyökkäyksellä, saattaa lopputulos olla yllättävänkin murskaava. Pienet motivaatiotekijät kääntävät vaakaa entisestään kotijoukkueen suuntaan, joten survon sisään seuraavat kaksi valintaa:

Bodo Glimt eh -1, kerroin 1,98

Bodo/Glimt-Viking yli 3,5 maalia, kerroin 2,17

Sellaista, sitten kohti lauantaita.

Kertoimet ovat kirjoitushetken kertoimia ja saattavat muuttua. Lisää kertoimia tästä.

Uuden toiminnallisuuden ansiosta voit avata tilin ja lyödä vetoa kätevästi suoraan bannerin kautta. Testaa uutta Trustlyn tarjoamaa toimintoa yläpuolelta!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here