Video: Nuori Ronaldo tekee neljä maalia MYPAn verkkoon vuonna 1995

Brasilialainen hyökkääjälegenda Ronaldo pelasi mahtavalla urallaan myös kaksi kertaa MYPAa vastaan.

Myllykosken Pallo kohtasi hollantilaisen suurseura PSV Eindhovenin Uefa Cupin karsinnoissa vuonna 1995. Otteluparin hahmona toimi juuri 19 vuotta täyttänyt tuleva maailmantähti Ronaldo.

Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Lahden hiihtostadionilla päättyi hienosti tasapeliin 1-1, kun Sami Hyypiän johtama MYPA-puolustus pelasi vahvan matsin. Tuossa ottelussa Ronaldo teki vieraiden ainokaisen. Siinä oli siis pientä toivoa antavat lähtöasetelmat toiseen osaotteluun Hollantiin.

No, toisessa osaottelussa Hollannissa kyyti olikin sitten kylmää. Nimittäin PSV Eindhoven otti murskaavan 7-1-kotivoiton ja nuori Ronaldo teki neljä maalia.

LUE MYÖS: Herkullisia kampanjoita ja tarjouksia löydät Kampanjat-sivuiltamme!

Ronaldo tekee neljä osumaa

Jos video ei jostain syystä aukea, niin voit katsoa sen TÄSTÄ.

Ronaldo teki hienon uransa aikana MM-kisoissa yhteensä 15 maalia. Hän on Miroslav Klosen jälkeen paras maalintekijä koko MM-kisahistoriassa.

Ronaldo pelasi Brasilian maajoukkueessa vuosina 1994-2011 yhteensä 98 ottelua ja teki upeasti 62 maalia. Hän on legendaarisen Pelen jälkeen Brasilian historian toiseksi paras maalintekijä

Ronaldo voitti Brasilian kanssa kaksi kertaa (1994 ja 2002) maailmanmestaruuden. Juonikas, vahva, nerokas ja nopea Ronaldo valittiin myös maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi peräti kolme kertaa.

Seurajoukkuetasolla hän pelasi PSV Eindhovenin lisäksi muun muassa Barcelonassa, Inter Milanissa ja Real Madridissa. Ronaldo lopetti upean uransa vuonna 2011.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän