Norja-Serbia: hyökkäyspäiden sirkusta?

Mielenkiintoisia Kansojen liigan välieräkoitoksia, suorastaan mielenkiintoisia. Aion kokeilla trikoitani muutaman matsin kohdalla.

Norja – Serbia

EM-lopputurnaukseen vieviä pudotuspelejä pelaillaan, vaikka uusikin Kansojen liiga on jo käynnissä. Pelin tärkeys näkynee hieman tiivistetympinä puolustuksina, mutta kyllähän ryhmien hyökkäyskalustot ensimmäisinä esiin pulpahtavat.

Norja aloitti syyskuussa uuden Kansojen liigan kotitappiolla vahvalle Itävallalle, mutta palasi maistukaisempaan tekemiseen seuraavassa mittelössä 1-5 vierasvoiton muodossa Pohjois-Irlannissa. Joukkueen hyökkäys on varsin pirteän oloinen, ja Hålandin, Elyounoussin, Sorlothin sekä Kingin tapaiset miespalloilijat saattavat aiheuttaa yllättävän paljon päänvaivaa serbialaispuolustukselle. Maalivahti Orjan Nyland on edelleen sivussa loukkaantumisen takia.

Serbia ei ole ollut aivan parhaimpien vuosiensa vireessä, mutta kyllähän myös Tumbakovicin ryhmästä hyökkäyspotentiaalia löytyy. Muun muassa Mitrovic, Tadic ja Milinkovic-Savic muodostavat vaarallisen yläkerran kerhon, joka saattaa osoittautua mukavan tehokkaaksi. Keskikenttätaituri Filip Kostic on pienestä jalkavaivastaan huolimatta otettu mukaan Norjaan, Nemanja Matic puolestaan päätti maajoukkueuransa elokuussa.

Pelivalinta

Kyseessä on EM-lopputurnauspaikan takia molemmille ryhmille luonnollisesti viikon tärkein ottelu – sunnuntaisia uuden Kansojen liigan matseja mietitään vasta myöhemmin. Näen tämänhetkisen Norjan Serbiaa paremmassa vireessä. Serbia ei syyskuisissa Kansojen liigan myräköissä liikoja säväytellyt, vaikka potentiaalia olisikin mielestäni suurempiin tekoihin.

Sekä Norjan että Serbian hyökkäyskalustot ovat eliittikamaa, mikä saa tarttumaan kiinni myös maalimäärävetoon. Omassa laarissani sojottavat seuraavat valinnat:

Norja Draw no bet, kerroin 1,67
Norja-Serbia yli 2 maalia, kerroin 1,71 (tasan kahdella maalilla panos takaisin)

Sellaista, torstai-iltaa odotellessa…

Lisää Euro-kertoimia tästä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän