Napolin kyydissä viikonloppuna

Left Footin pelivalinnat

Napoli – Crotone

Nyt voidaan puhua ison tasoeron väännöstä. Sarjaviton Napoli taistelee tiukasti Mestarien liigan edustuspaikoista, ja sarjan kakkospaikkakin on edelleen hyppysten ulottuvilla. Joukkue on noussut Eurooppa-liigasössimisen jälkeen maistukaiselle tasolle, ja jalkoihin ovat viimeisimmissä otteluissa jääneet vieraissa niin Roma kuin AC Milankin. Tällä kertaa päästään kotinurmelle, joten odotukset ovat korkealla.

Mikäli ihmeitä ei tapahdu, matkaa Crotone kauden päätyttyä Serie B:n suuntaan. Joukkueen alakerta ei ole ollut tarpeeksi pitävä Italian korkeimmalle sarjatasolle, ja virheistä on rangaistu armotta. Vieraskentällä ei ole kuluneella kaudella voitettu otteluakaan, ja kun kolmen pisteen potit ovat muutenkin pääsääntöisesti kiertäneet jumboryhmää, näyttää tilanne rasvaiselta.

Mitä kokoonpanouutisiin tulee, vaikuttavat maajoukkuetauon aikana suoritetut edustustehtävät luonnollisesti rasitukseen sekä terveystilanteeseen, mutta tällä hetkellä molempien ryhmien tilanne näyttää suhteellisen hyvältä. Mukavaan vireeseen kuntoutunut Napolin yläkerran ässä Dries Mertens sai tällin Tsekkiä vastaan viikonloppuna ja joutui poistumaan vaihtoon, mutta oli penkillä (olisi todennäköisesti muutenkin ollut) Valko-Venäjää vastaan tiistaina. Niin tai näin, miehen tarkka pelikunto on tällä hetkellä arvoitusverhon takana.

Pelivalinta

Joukkueiden tasoero on ilmeinen, ja vaikka kotiedusta ei tällä hetkellä normaalilla tavalla etua saa, painaa sekin hieman vaakakupissa. Napolin yksilötaito oli liikaa Crotonelle jo ensimmäisessä kohtaamisessa joulukuussa (0-4), ja näin tulee asian laita olemaan myös viikonloppuna.

Napoli + o2,5 kertoimella 1,67 kelpaa lapulle. Itse asiassa Crotonen kahdeksan viimeistä vierasottelua on tahkottu kotijoukkueen voittoon ja yli 2,5 maalin lopputulemaan. Viimeisessä viidessä matsissaan Crotone on päästänyt omiin 15 maalia, ja Napoli jos joku pystyy tyrkkimään yksinkin kolmen maalia vastustajansa rysään.

Sellaista, lisää valintoja sivullani. Eteenpäin.

Kertoimet ovat kirjoitushetken kertoimia ja saattavat muuttua. Lisää kertoimia tästä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän