MyPan kadonnut pelaaja löytyi -tässä selitys

Tavoittamattomissa ollut Hassan Sesay  palasi Suomeen. Valmentaja Toni Korkeakunnas helpottui.

Kuva: Markku Ulander/ Lehtikuva

MyPan luottopelaajiin kuuluva Hasan Sesay oli viime lauantaina Sierra Leonen maajoukkueessa ottelussa päiväntasaajan Guineaa vastaan. MyPa odotteli pelaajaa takaisin jo torstain liigaotteluun Jaroa vastaan, mutta pelaajasta ei kuulunut mitään. MyPa voitti tärkeän ottelun 1-0, ja sai myöhemmin tiedon Sesayn paluusta Suomeen.

Selitys piinallisesta katveesta oli seuraava:

– Hassanilla oli ollut koko ajan käsitys, että Sierra Leonen liitto olisi ilmoittanut meille hänen paluuaikataulustaan. Hän palasi Suomeen viime (torstain ja perjantain välisenä) yönä ja oli hyvin hämmentynyt, mikä kohu täällä oli noussut, MyPa-luotsi Korkeakunnas sanoi.

Valmentaja ehti jo huolestua pahasti, kun hänen hyvin tuntemastaan pelaajasta ei kuulunut useaan päivään mitään eikä häntä tavoitettu. Pelaaja piti Afrikassa kännykkäänsä kiinni elettyään uskossa, että Suomessa tiedetään hänen myöhäisestä paluustaan.

-Hän (Sesay) on erittäin jämpti perheenisä. Olin aidosti huolissani hänen tilanteestaan. Kaikennäköisiä skenaarioita ehti jo pyöriä mielessä. Onneksi asiaan löytyi looginen ja järkeenkäypä selitys, Korkeakunnas sanoi.

Iltasanomat