Moussa Sissoko EM-välieräottelusta: ”Ranska haluaa kostaa Saksalle”

ranskaJoachim Lowin valmentama Saksan jalkapallomaajoukkue tiputti Ranskan jatkosta vuonna 2014 pelatuissa Brasilian MM-kisoissa. Ranskan keskikenttäpelaaja Moussa Sissoko toivoo saavansa hyvityksen torstaina, kun Les Bleus kohtaa Saksan EM-kisojen välieräottelussa.

Saksa pudotti Ranskan Brasilian MM-kisojen puolivälierävaiheessa jatkosta ja Saksa paineli lopulta MM-kultaan asti. Sissoko ei päässyt puolivälieräottelussa Saksaa vastaan kentälle, mutta hän on oletettavista torstaina Ranskan avauskokoonpanossa.

”Haluamme voittaa hinnalla millä hyvänsä. Putoaminen MM-kisojen puolivälierävaiheessa tekee yhä kipeää. Nyt on aika hyvittää tuo tappio”, Sissoko kertoi tiistaina pidetyssä lehdistötilaisuudessa.

Saksa eteni käynnissä olevien EM-kisojen välierävaiheeseen kaadettuaan Italian ikimuistoisessa rangaistuspotkukilpailussa. Ranska sen sijaan pöllytti Islantia lukemin 5-2.

”En usko, että Saksa olisi mitenkään erityinen joukkue. Heillä on nuori ja hyvä joukkue, jossa on paljon hyviä yksilöitä. Aivan kuten meillä.”

”Meillä on rauhallisempi joukkue kuin kaksi vuotta sitten ja olemme pelanneet näissä kisoissa hyvin. Meidän täytyy nyt näyttää itsellemme kentällä. Torstaina, ainakin paperilla, on tämän turnauksen tärkein ottelu meille. Tulemme tekemään kaikkemme, jotta etenemme finaaliin”, Sissoko sanoi.

Saksa on pelannut tähän mennessä Ranskan EM-kisoissa alkusarja mukaan luettuna viisi ottelua. Tehtyjä maaleja on seitsemän ja Manuel Neuerin johtama puolustuslinja on joutunut antautumaan vain kertaalleen.

”Se tulee olemaan vaikea ottelu hallitsevaa maailmanmestaria vastaan. Meillä on kuitenkin kotiyleisön tuki. Meillä on kaikki aseet hyvään esitykseen ja finaalipaikan saavuttamiseen”, Sissoko vakuutti.

EM-välieräottelu Saksa – Ranska torstaina 7.7. kello 22.00
> Yle näyttää ottelun suorana lähetyksenä
> Coolbetin kertoimet otteluun tästä linkistä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän