Miten Suomen FIFA-ranking on muuttunut 2000-luvulla? – Puoliaika.com selvitti!

default_thum_puoliaika

 

Suomi on tänään julkaistulla FIFA-rankinglistalla sijalla 63. Eilisen Ranska-tappion myötä pudotusta tuli seitsemän sijaa syyskuuhun verrattuna.

Tästä kiinnostuneena Puoliaika.com:in toimitus halusi selvittää, miten Suomen sijoitus on muuttunut viimeisen 13 vuoden aikana. Korkeimmillaan suomen sijoitus on ollut Roy Hodgsonin aikakaudella. Maaliskuussa 2007 Suomi oli rankinglistalla peräti 33.

Hodgsonin sekä Antti Muurisen valmentajakausilla (2000-2007) ranging pyöri sijojen 33-61 välillä. Alamäki alkoi oikeastaan Stuart Baxterin tultua peräsimeen vuosiksi 2008-2010. Kun samaan aikaan Jari Litmasen ja Sami Hyypiän johtama ns. ”kultainen sukupolvi” alkoi ikääntyä, oli Baxter vaikean tilanteen edessä.

Vaadittiin nuorennusleikkausta sekä Baxterin erottamista, mikä tapahtuikin marraskuussa 2010, jolloin Suomi oli valahtanut maailmanrankingissa jo sijalle 87.

Kun Mixu Paatelainen palkattiin maaliskuussa 2011 viemään uusi, nuorempi Suomen maajoukkue vuoden 2016 EM-kisoihin, oli Suomen sijoitus 78. maailmassa. Alku ei ollutkaan helppo. Syyskuussa 2012 Suomi valahti alemmas kuin koskaan FIFA-rankingissa, sijalle 96.

Sittemmin Mixun johtama Huuhkajaryhmä on osoittanut merkkejä paremmasta. Syyskuussa Suomi nousi FIFA-rankingissa jo sijalle 56, kun se vielä kesäkuussa oli 84.

 

mies

Edellinen artikkeliVoiko tästä edes missata?
Seuraava artikkeliSchalken hyökkääjä loppuvuoden sivussa